Uraaninetsinnän taustaa Suomessa

Uraaninetsintä Suomessa alkoi 1950-luvulla, jolloin uraanin geologiaa ja uraaninetsintää esiteltiin mm. Vuoriteollisuus-lehdessä. Sähkövoiman kulutuksen ripeä kasvu maassamme viime sotaa seuranneena vuosikymmenenä antoi aihetta arvella, että vesivoimavaramme saattaisivat ennen pitkää käydä vähiin, omat polttoaineet tuntuivat kalliinpuoleisilta, ja mahdollinen suuri polttoainetuonnin kasvu arveluttavalta. Hyviä neuvoja, jotka usein ovat kalliitakin, harkitessa sieti tutkiskella, olisiko sopivaa lääkettä voimatilanteeseen ydinvoimasta, joka tuolloin oli ulkomailla noussut suureen huutoon. Eräiden yksityisten toiminnassaan voimahuollosta riippuvaisten teollisuuslaitosten toimesta ja kustannuksella perustettiinkin v. 1955 Atomienergia Oy:n nimeä kantava yhtiö selvittelemään käytännössä ydinvoiman käyttömahdollisuuksia ja tähän liittyviä osakysymyksiä. Yhtiöjärjestyksessä oli jo huomioitu mahdollinen ydinvoimalaitoksen rakentaminen tulevaisuudessa. Myös Imatran Voima Oy aloitti samaan aikaan uraaninetsinnän. Ajalle tyypilliseen tapaan yhtiöt veivät löytämänsä esiintymät tuotantokokeilujen asteelle, Atomienergia Enon Paukkajanvaarassa ja Imatran Voima Askolan Lakeakalliolla.

Muutamassa vuodessa kuitenkin selvisi, että ei näiden esiintymien varaan voi perustaa tuotantoa, ja yhtiöt lopettivat tutkimuksensa. KTM:n tilastojen mukaan Paukkajanvaarassa ja Lakeakalliolla nostettiin vuosina 1958-1961 yhteensä 40 882 tonnia malmia, jonka uraanisisältö oli noin 56 tU. Molemmissa laitoksissa koerikastettiin myös lähistön pieniä esiintymiä, Paukkajanvaarassa Martinmontun ja Hermanninmontun kiviä ja Lakeakalliolla ainakin Askolan Luhdin ja Monninkylän sekä Pernajan Käldön monttujen kiviä. Atomienergia Oy:n aineistot siirtyivät Outokumpu Oy:n Malminetsinnälle, joka jatkoi uraanitutkimuksia. Yhtiö löysi ja tutki useita, mutta lopulta pieniksi osoittautuneita esiintymiä, kunnes lopetti systemaattisen uraaninetsinnän vuonna 1975. Rautaruukki Oy ja pienessä määrin Kemi Oy osallistuivat myös uraaninetsintään.

Uraaninetsintää ohjasi 1970-luvulla KTM:n alaisen Atomienergianeuvottelukunnan uraanijaosto. KTM rahoitti osan yhtiöiden ja GTK:n uraanihankkeista sekä joitakin yliopistoissa ja korkeakouluissa toimineita tutkimusprojekteja. GTK aloitti myös yhteistyön kansainvälisten järjestöjen IAEA:n
ja OECD:n toimittaman ”Punaisen kirjan” työryhmässä sekä siihen liittyvissä uraanigeologian työryhmissä. Vuonna 1979 Vuorimiesyhdistys järjesti ”Uraaniraaka-ainesymposiumin”, jonka yhteydessä julkistettiin GTK:n tehostamissuunnitelma uraaninetsintää varten.

Geologian tutkimuskeskus (GTK) osallistui 80-luvun alussa aktiivisesti uraaninetsinnän kansainväliseen yhteistyöhön IAEA :n (Kansainvälinen atomienergiajärjestö) ja OECD :n (Taloudellisen yhteistyön ja kehittämisen järjestö) kautta. Uraaninetsintä lopetettiin Suomessa 1980-luvulla uraanin hinnan romahduksen vuoksi.

2000-luvun alussa, pitkän tauon jälkeen, kansainväliset kaivosyhtiöt kiinnostuivat uraaninetsinnästä Suomessa ja tekivät useita varaushakemuksia. Ensimmäiset valtausvaraukset uraaninetsintään myönnettiin syksyllä 2004 ranskalaiselle Cogema (nykyisin Areva) -yhtiölle. Kyseiset varaukset tehtiin itäiselle Uudellemaalle ja Pohjois-Karjalaan. Vuonna 2006 valtausvarauksia tehtiin neljäkymmentäkaksi. Nykyään lähestulkoon kaikki Suomen ennestään tunnetut uraaniesiintymät ovat olleet valtausvarausten kohteena. Ensimmäiset uraanivaltaushakemukset jätettiin kauppa- ja teollisuusministeriölle (nykyinen työ- ja elinkeinoministeriö) vuonna 2005. Uraanivaltaushakemuksia ovat tehneet muun muassa Belvedere Resources Kittilään, Namura Finland Oy Kuusamoon, Cogema (nyk. Areva) Itä-Uudellemaalle, Eno-Kontiolahti-alueelle sekä Kolari-Muonio-alueelle. Toistaiseksi Suomesta löydetyt uraaniesiintymät ovat olleet hyvin pieniä ja köyhiä eikä niiden varaan ole ollut mahdollista perustaa taloudellisesti kannattavia kaivoksia.

Lähde: Materia 3/2006

 

Martinmonttu

Kolin alueella on tutkimuksia suoritettu Atomienergia Oy:n toimesta syksystä 1957 lähtien.

Radonmittaukset suoritettiin pääasiassa vuonna 1959. Atomienergia on suorittanut lohkare viuhkan päässä ja myös muualla Herajärven kannaksella kaivauksia lähinnä radonanomalioden sijoittumisen syiden selvittämiseksi. Tulokset: Viuhkan päässä olevan suuren anomalian kohdalla päästiin kallioon. Kivi on ortokvartsiittia, joka paikoin heikosti radioaktiivinen. Radon tulee raosta. Nk . ”Martinmontulla” kaivettiin myös kallioon asti. Paikalla on osittain melko rikas pieni malmiutunut vyöhyke. Myös nk. ”Hermannin” kohdalla oli radon häiriö. Yleensä radonanomaliat seuraavat lohkareviuhkaa ja muodostavat nähtävästi eräänlaisen geokemiallisen lohkareviuhkan.

Kevättalvella 1959 ja syksyllä 1960 Atomienergia kairasi viuhkan päässä Myllykorvessa yhteensä 10 reikää yhteispituudeltaan 657 m. Kairauksissa löytyi uraanimineralisaatiota kerroksellisuuden kulun suuntaisen pystykaateisen diabaasijuonen lähistöltä. Syksyllä 1959 Atomienergia kairasi Hermannilla 14 lyhyttä reikää, joiden yhteispituus on 258 m.

Atomienergia on suosittanut pientä koelouhintaa keväällä 1959 Martinmontulla ja talvella 1960 Hermannin montulla.

Martinmontun mineralisaatio on pienissä piirteissä liuskeisuuden suuntainen noin 0,5 m paksu ja n. 150 m pitkä. Puhkeaman alle ja jatkeelle kairatut reiät olivat tyhjiä. Malmiarvio oli 20 000 t ja U-pitoisuus 0,10 % (20 t puhdasta uraania).

Martinmontua etsimässä 5/2021

Martinmontun etsintä kaivostutkijoiden osalta oli tuottanut jo aiemmin kaksi hutia. Kairauskartan perusteella paikka haarukoitui lähemmäksi kohdetta. Tosin vanhoista aineistoista ei löytynyt tarkkaa ”Martinmontun” sijaintia.

Kairauspisteet karkealla tarkkuudella, ja uraanipitoisten lohkareiden sijainti.

Varsinaista Martinmonttua ei löytynyt. Mahdollisesti monttu on ollut nykyisen tien kohdilla tai/ja on sorakerroksien peitossa.

Lohkareviuhka sentään löytyi maastosta. Maastosta on erotettavissa myös muutama pienempi malminetsijöiden ”koekuoppa”.

 

Ipatti

Outokumpu Oy :n Malminetsintä löysi Ipatin uraaniesiintymän ja tutki sen vuosina 1969-70 .

Ipatin valtausalue 80-luvulta.

Noin 300 m pituiseen mineralisaatioon kairattiin 19 lyhyttä reikää.

25 metrin profiilivalein kairatussa esiintymässä on tehdyn malmiarvion mukaan ainakin 71.000 t malmia, jonka keskipitoisuus on 0,087 % U (62 t puhdasta uraania).

Uraanimalmimineraali on pikivälke .

Ipatin esiintymästä ei irronnut Geiger-mittarilla lukemia. Tausta-aineiston perusteella uraanipitoinen malmilinssi sijaitsee syvempänä maassa. Lohkareviuhkalla todennäköisesti löytyy uraanipitoisia kiviä.

Lähteet:

* GTK: Ipatin uraaniesiintymän tutkimukset Kolilla 1983-84
* Kaivoslain 19 §:n mukainen tutkimustyöselostus Lieksa, ”Ipatti” 1985
* Tutkimusraportti Pielisjärvi, Ipatti 1972

 

Jälkimietteet

Kuten vanhoista tutkimusraporteista voi lukea, on lähes kaikki ollut vapaata riistaa kaivosteollisuudelle. Ei edes Kolin kansallismaisemat ole säästyneet malminetsinnäiltä ja kairauksilta. Millainen Kolin alue olisikaan nykyisin, JOS alueelta olisi löytynyt ”se satumainen uraanimalmio”? Huvittavinta on, että vielä 80-luvullakin on hyödynnettävää uraania koitettu kartoittaa samoilta alueilta valtausalueen muodossa.

Onko malminetsinnälle ja kaivostoiminnalle mitään rajoja? Odotellaanko vielä vanhan 1950-60-lukujen uraaniohjelman jatkoksi akkumineraalihumppaa Kolin kansallispuiston kuppeeseen?!

Lakialoite malminetsinnältä ja kaivostoiminnalta kokonaan kiellettyjen alueiden perustamiseksi. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8561

 

Tämän kansallisen uraaninetsinnän tarjosi Kaivostutkijat

Jari ja Jarkko