Ensimmäiset viitteet rautamalmien olemassaolosta Misin alueella saatiin jo 1920-luvulla, jolloin löydettiin kompassihäiriön perusteella Kärväsvaaran pieni malmio. Otanmäki Oy:n (nyk. Rautaruukki Oy) pyynnöstä suoritti Geologinen tutkimuslaitos aeromagnieettisen kartoituksen alueella vuonna 1955. Samanaikaisesti Kärväsvaaran tarkemman tutkimuksen yhteydessä Otanmäki Oy suoritti malminetsintätöitä ympäristössä aeromagneettisen kartoituksen antamia anomalioita tarkistaen. Nämä tutkimukset, jotka käsittivät matalalentomittauksia ja gelofysikaalisia tutkimuksia johtivat Raajärven malmioiden löytymiseen vuonna 1958. Raajärven malmivarat arvioitiin yli 6 milj. tonniksi.

Kaivostoiminta

Raajärven kaivos oli toiminnassa 1964–1975, pääkaivoksen lisäksi louhittiin samaan aikaan Puron ja Leveäselän (1972–1974) satelliittikaivoksia.

Kokonaislouhinta oli 11 Mt, josta malmikiven osuus oli n. 8,4 Mt. Raajärvellä ja Leveäselässä malmi louhittiin avolouhoksista ja maanalaisesta kaivoksista, kun taas Purossa ainoastaan avolouhoksesta. Rikastushiekkaa syntyi 2,9 Mt, rikastamo sijaitsi Raajärven kaivosalueella. Sivukiveä syntyi vajaat 3 Mt.

Malmi oli magnetiittimalmia, ja sen rautapitoisuus on noin 52 %. Malmissa on fosforia noin 0,2 % ja rikkiä noin 0,3 %. Misin alueella sekä Kärväsvaarassa että Raajärvellä malmin ainoa talteen otettava mineraali oli magnetiitti.

Raajärven rikastamolta saadut tuotteet, rikaste ja palamalmi, jatkojalostetiin kokonaisuudessaan Rautaruukki Oy:n laitoksella Raahessa.

Louhinta aloitettiin avolouhintana, koska malmiot ulottuivat kalliopintaan saakka. Raajärven avolouhintaa edelsivät erittäin laajat maanpoistotyöt, kaikkiaan noin 1,3 milj. t. Maapeitteen, joka pääosiltaan oli hietaa, paksuus oli parhaimmillaan yli 30 metriä. Louhinta suoritettiin 8 metrin penkereinä ja ulotettiin 90 metrin syvyyteen. Avolouhoksesta malmi ’kuljetettiin maasiirtoautoilla maanpäälliseen karkeamurskaamoon, josta edelleen hihnakuljettimella tornisiiloon. Raajärven avolouhoksesta louhittiin malmia kaikkiaan noin 1,5 milj tonnia ja tämän ohessa suunnilleen sama määrä sivukiveä.

Maanalainen louhinta aloitettiin ensin välitasolouhintana, jonka jälkeen siirryttiin olosuhteiden pakosta levylouhintaan. Malmi lastattiin louhoksista kumipyöräkalustolla kivikuiluun, joka päättyi raappaperään. Tästä malmi raapattiin suoraan maanalaisen karkeamurskaimen kitaan. Murskattu malmi kuljetettiin hihnakuljettimella kuilulle siiloon, josta se mittataskun kautta nostettiin maanpinnalle tornisiiloon. Raajärvellä alin taso oli +320. Tasoväli louhinta-alueilla vaihteli ollen 12-17 metriä.

Raajärvellä arvioitiin, että yli 30 % kaikesta peränajosta jouduttiin tukemaan ruiskubetonoinnilla, verkotuksilla ja pultituksilla. Suurin haitta kiven pehmeydestä lienee kuitenkin ollut liejun muodostus. Pehmeän kiven jauhautuessa louhoksissa ja perissä raskaiden koneiden pyörien alla, muodostui liejua ajoittain hyvinkin runsaasti. Hienoksi jauhautunut kiviaines vaikeutti myös vedenpoistoa. Kuitenkaan
ei sattunut pahempia kiven heikkoudesta johtuneita sortumia.

Raajärven kaivoksen alkuvaiheessa louhittiin Puron malmio avolouhintana noin 25 metrin syvyyteen. Tuotanto Puron louhoksesta oli kaikkiaan noin 80 000 tonnia. Malmi ajettiin Puron louhokselta Raajärven maanpäälliseen karkeamurskaamoon.

Jätealtaita on kaksi peräkkäin, pinta-aloiltaan 16 ja 25 ha. Jätealueiden padot on tehty avolouhoksen maanpoiston massoista. Jälkimmäisestä altaasta virtaa selkeytynyt vesi ylivuotoputkien kautta Raajärvi-Misijärvi väliseen puroon. Kaivoksella ei ole mainittavia jätevesivaikeuksia, koska rikastuksessa ei käytetty mitään kemikaalioita. Rikastus tapahtui pääasiassa malmin jauhatuksella ja sähkömagneettierottimia käyttäen.

Henkilökunta ja asuntokysymys

Tuotantoaikoina kaivoksien henkilökuntamäärät vaihtelivat jonkin verran ollen Raajärvellä keskimäärin 180. Työntekijät olivat suurimmaksi osaksi paikallista tai lähikunnista tullutta väestöä, joka koulutettiin yhtiön toimesta. Toimihenkilöt, joita oli noin 15 % kokonaisvahvuudesta, olivat yleensä muualta yhtiön palvelukseen siirtyneitä.

Kaivosten lyhytikäisyydestä johtuen asuntojen rakentaminen rajoitettiin kaikkein välttämättömimpään. Perheasuntoja rakennettiin Kärväsvaaraan 4 ja Raajärvelle 33. Kaikille työntekijöille oli varattu yhteismajoitustilat. Lisäksi rakennettiin alueille ruokala- ja saunarakennukset ym. sosiaaliset tilat.

Raajärven toiminnan loppuminen ajoittui hyvin Kolarin Rautuvaaran kaivoksen käyntiin lähtöön. Kaivoksen koneistot siirrettiin etupäässä Rautuvaaraan, pieni osa meni Otanmäkeen ja osa varastoitiin Raajärvelle odottamaan myöhempää käyttöä. Pääosa Raajärven henkilökunnasta siirtyi alkaville Rautuvaaran ja Mustavaaran kaivoksille ja muutamia muille yhtiön toimipaikoille sekä kokonaan pois yhtiön palveluksesta.

Raajärven kaivosyhdyskunta ei kuitenkaan autioitunut kaivostoiminnan päättymisen myötä, kuten Kärväsvaara, sillä Raajärvellä jatkettiin toimintaa yhtiön eri laitosten yhteisenä varaosavalmistamona ja korjauspajana. Korjauspajatoiminta loppui vuonna 1985.

Ympäristöasiat

Raajärven rikastushiekan jätealue on kooltaan noin 47 hehtaaria, ja sijaitsee itäosalta vettä johtavalla hiekkamoreenimaalla. Jätealue on osittain kasvillisuuden peitossa ja sen länsiosassa on kosteikkotyyppinen suotovesilampi. Itäosa jätealueesta on ilmeisesti kuivunut ja sen seurauksena heikommin kasvittunut.

Raajärven louhoksen ympäristöön varastoiduista sivukivistä osa on murskattu maarakennuskäyttöön (kuten patoihin, tierakenteisiin) jo kaivostoiminnan aikana. Murskaustoiminta on jatkunut sulkemisen jälkeen, mistä viitteinä on jätealueen murskevarasto. Rikastushiekan tai sivukivien kemiallisesta koostumuksesta ja sen rapautumisasteesta ei ollut tietoja käytettävissä.

Vuoden 2016 maastohavaintojen mukaan Puron sivukiven jätealue on peittämätön ja sijaitsee suolla, turvepeitteisellä maalla. Osassa jätealuetta kasvaa männyntaimia. Jätealueen ympäristössä on rautasaostumapitoisia vesilätäköitä, mikä viittaa kivien sulfidihapettumiseen.

Raajärven, Puron ja Leväselän vedellä täyttyneillä louhoksilla ei maastotarkastuksen mukaan ole ylivuotoa ympäristön pintavesiin. Raajärven rikastushiekan jätealueen päällä olevien lampien veden pH-arvo vaihteli 7,15–8,10 välillä.

GTK:n suorittaman maastotarkastuksen kenttähavainnot eivät tuoneet riittävästi tietoja Raajärven kaivosalueiden ympäristövaikutuksista alapuoliseen vesistöön. Suositeltavaa on tehdä lisäselvityksiä edellä lueteltujen tutkimustiedon puutteiden pohjalta. Perusteena ovat pysyvän asutuksen läheisyys ja alueen virkistyskäyttö. Jätealueiden tarkempi rajaus ja jätemateriaalin kemiallinen karakterisointi toimivat lähtökohtana alueen ympäristölle aiheuttaman riskin ja kunnostustarpeen arvioinnissa. Alueen kaivosrakennelmien kunnon ja turvallisuuden tarkistaminen on myös suositeltavaa (mm. Raajärven ja Leveäselän kaivostornit).

Lähteet:

  • VUORITEOLLISUUS 1976/ 2,  1964/2
  • Suomen ympäristökeskuksen raportteja 12 | 2018

 

WANHA KAIVOSKYLÄ 6/2020

Nykyisin Wanha Kaivoskylä on saneerattu ravintola ja majoituskäyttöön. Kaivoskylä tarjoaa useita eri matkailuun ja harrastuksiin liittyviä mahdollisuuksia mm. luontopolut, Off-road reitistöt, urheilusukellus, kilpa-autojen harjoittelurata ja koiravaljakkokilpailut.

Ravintola Mainari oli kiinni koronakesänä 2020. Palvelutarjonta ei vaikuttanut siten kovinkaan loistokkaalle. Melkoisen heikko kuva jäi alueen matkailupalvelusta. Muutoinkin alue kaipaisi niitä kuuluisia investointeja. Muutoin kaikki alkaa ränsistyä ja vetovoima hiipua. Mutta kuinka saada vetovoimaa ja kannattavaa toimintaa alueelle? Kaivos oli sellainen omana aikanaan, mutta sekin oli vain vuosikymmenen huuma.

Metsien aarteita. Suuri teräksinen metallisiilo eristeineen maastossa.

Mielenkiintoinen kangasmaasto. Kyseessä on todennäköisesti avolouhoksen kohdan pintamaat. Toisaalta ihmetystä herättää, ettei alue ole metsittynyt tuon enempää… Aikaa onkin kulunut yli 50 vuotta…

Puron historiallinen aallokkokallio… vai olisiko kyseessä jonkinlainen poraussoijan metamorfoosi?

Puron avolouhos on täyttynyt vedellä ja sulautunut maisemaan hyvin.

Puron malmion sivukivet. Suurin osa kivestä vaikutti olevan ns. perusgraniittia, ja joukossa oli melko vähäisesti sulffidipitoista sivukiveä.

Haitta-aineita jäänyt maastoon. Asbestipitoinen ilmanvaihtokanava. Toimija (Rautaruukki) ei ole siistinyt jälkiään täälläkään.

Sivukivikasan rinne.  Viereisen ojan pH-tasot olivat normaalilla tasolla, eikä sivukivet vaikuttaneet kovin sulffidipitoisilta. Ilmoitettu malmin rikkipitoisuus oli pienehkö vain 0,3 %. Toisaalta raudan osuus suuri.

Päälouhos, joka on täyttynyt vedellä. Avolouhosta käytetään sukeltamiseen. Merkittävä havainto on, että pintamaan poisto on ollut aikoinaan melkoinen urakka. Hiekka ja hiesupitoista maa-ainesta on ollut jopa 30 m ennen peruskalliota.

Kaivostorni rakennettiin vuonna 1962. Rakennukset alkavat pikkuhiljaa kärsimään ajanpatinaa. Kaivostornin korkeus on 67 m. Vieressä betonirakenteinen murskaamorakennus.

Kaivostornin murskaamon rakenne, joka osoittaa rakennelman ulottuvan vielä reilusti maan sisään.

Tornin poikkileikkaus.

Rikastushiekka-alue. Ei erillistä peittorakennetta. Toiminnan lopettamisesta on vajaa 50 vuotta, eikä alue ole metsittynyt tuona aikana tämän enempää! Kaipaisiko Kekkilän multaa ja Valtiollisen Vapon turvetta päälleen? Keskustan piikkiin työllisyyttä. Maksajana veronmaksajat…

Asbestia tässäkin putkessa?

Aarteita täälläkin. Kallisarvoiset kairausnäytteet taivasalla. OBS! akkumineraalietsijät äkkiä katsomaan löytyykö kobolttia TÄÄLTÄKIN…

 

Jälkisanat

Lähtötietojen perusteella Raajärven kaivoksen haitta-vaikutukset ovat vähäiset. Mutta onko näin? Kuten Suomen ympäristökeskuksen raportissa ilmenee, kunnon ympäristövaikutusten arviointia ei ole tehty. Oli yleinen ”valtiollisen Rautaruukin” synti lopettaa toiminta mahdollisimman halvalla. Aikansa tapa. Kaivoksen varsinaista loppusulkemista ei ole oikeastaan koskaan tehty. Tästä esimerkkinä se, ettei sivukivikasoja tai rikastushiekka allasta ole koskaan peitetty. Asbestipitoista roinaa löytyy sieltä täältä. Haitta-ainevaikutukset ei painotu vain tänne. Rautaruukin Raahen tehtaan haitta-ainepäästöt ovat omaa luokkaansa tähän paikkaan verrattuna.

Mutta kaikki vaikutti päällisin puolin jopa kohtuu hyvältä! Varsinkin vertaa moneen muuhun kaivosraiskioon. Yksi asia on jäänyt unohduksiin pinnan alle.  Hiekka ja hiesupitoinen maa-aines imaisee pintavesiä suoraan pohjavesiin, joten ongelmat eivät näy suoraan pinnalla. Mitenkähän alueen pohjavedet? Rikastusprosessissa ei otettu talteen muuta kuin rautaa. Malmin jauhatus lisää tunnetusti pintaa-alaa, jolloin mahdolliset raskasmetalliset haitta-aineet myöskin sateiden vaikutuksesta liukenevat helposti pohjavesiin asti… Rikastus prosessissa ei ole käytetty kemikaaleja. Lienekkö täysin noin?

Toivon mukaan Kaivoskylä saa joskus jonkinlaisen uusrenessanssin aikaan. Emme tarkoita tällä välttämättä uutta kaivosta tai akkumineraalitehdasta, mutta investoinnit luontomatkailuun tai puhtaaseen teknologiaan olisivat tervetulleita. Kannattavuus onkin sitten aivan eri asia.Kuten ehkä tulemme näkemään akkuhuuman päätyttyä aikanaan…

 

Tämän informaation tarjosi Kaivostutkijat

Jari ja Jarkko