Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Orijärven kaivos

Orijärven kaivos oli Suomen vanhin kuparikaivos. Malmiesiintymä löytyi vuonna 1757 ja samana vuonna aloitettiin louhinta. Kaivos toimi vuoteen 1957. Kaivoksen omistajat vaihtuivat usein 1700-luvulla. Alkuvaiheessa malmi käsiteltiin Kosken tehtaalla ja myöhemmin Perniön Teijon tehtaalla. Vasta vuonna 1766 perustettiin kuparisulatto Karjalohjalle, Kärkelän kylälle. Kärkelän sulaton lisäksi malmikiveä kuljetettiin Kosken ja vaihtoehtoisesti Antskogin tehtaalle sulatettavaksi. 1880-luvulla hävitettiin kuparisulatot ja kaivostoiminta keskeytyi.  1900-luvun alun malminetsinnän tuloksena louhinta alkoi uudelleen. Tällöin kaivosalueelle rakennettiin murskaamo- ja rikastuslaitokset. 1930-luvun alussa rikastamoa kehitettiin kemikaalivaahdotukselle soveltuvaksi.

Orijärven kaivoksen aiempia omistajia olivat yksityisyrittäjiä vuosina 1957–1882, Fiskars Ab vuosina 1883–1906, Finnish American Mining Co vuosina 1907–1915. Vuosina 1918–1945 kaivosoikeudet omisti Orijärvi Gruvaktiebolag, jonka omistus siirtyi AB Zinkgruvor-yhtiölle. Vuodesta 1945 lähtien kaivosalue on ollut Outokumpu Oy:n omistuksessa. Malmia louhittiin avolouhoksesta ja maanalaisesta kaivoksesta. Ensimmäisen louhintavaiheen aikana, joka loppui 1800-luvun lopussa, malmista rikastettiin vain kupari. Sinkkipitoinen hiekka jäi varppikasoihin 1900-luvulle asti, jolloin myös sitä alettiin rikastaa kaivoksesta louhitun sinkkipitoisen malmin ohella. Sinkkirikasteen lisäksi kaivos tuotti kulta- ja hopeapitoista kupari- ja lyijyrikastetta. Orijärven rikastamolla käsiteltiin myös Iilijärven malmikiviä vuosina 1919 ja 1974.

Kokonaislouhinta oli 1,4 Mt, josta malmikiven osuus oli n. 0,92 Mt. Malmia louhittiin sekä avolouhoksesta että maanalaisesta kaivoksesta. Rikastushiekkaa on 1,0 Mt ja sivukiveä n. 0,48 Mt, joka peräisin useasta eri louhoksesta. Osa kiviaineksesta on käytetty kaivosalueella maarakentamiseen ja osa louhostilojen täyttöön.

Vuosina 1929–1938 louhittu malmi sisälsi keskimäärin 1,0 % Cu, 4,5 % Zn, 1,4 % Pb, 40g/t Ag ja 0,4 g/t Au. Vastaavasti 1948–1954 louhittu malmi sisälsi aiempaa vähemmän kuparia (0,6 %), sinkkiä (2,5 %) ja lyijyä (0,8 %).

Rikastushiekka-alue koostuu kahdesta osasta. Itäinen, vanhempi jätealue (n. 8 ha) ja läntisempi, uudempi jätealue (n. 4 ha). Sivukivialueita ei ole peitetty tai maisemoitu. Jätealue on suurelta osin kasviton. Valumavedet kulkeutuvat osassa aluetta louhoksiin ja metsään rajautuvilta reuna-alueilta metsäojiin, jotka laskevat Orijärveen. Kivien kaivamisen jäljiltä jätealueella on useita vesilammikoita, joiden pohjalle on kertynyt rautasaostumia sulfidipitoisten kivien rapautumisen seurauksena. Lammikoiden vesi joko haihtuu tai imeytyy kivitäytön läpi pohjaveteen. Rikastushiekan uudempi jätealue on peitetty maa-aineksella ja kasvaa nykyisin nuorta mänty- ja koivupuustoa. Alueen keskiosasta ja kaakon suotovesilammen ympäristöstä puusto puuttuu. Näillä alueilla kasvaa laikkuina nurmea ja sammalta. Sivukiven jätealue on peittämätön ja kasviton.

Turun yliopiston tutkimusten mukaan rikastushiekan hapettuminen oli edennyt 2000-luvun alussa noin 60 cm syvyydelle. Syvemmät rikastushiekkakerrokset olivat heikosti hapettuneita tai niissä ei havaittu hapettumisen merkkejä. GTK:n jätealueiden pintavesitutkimusten mukaan rikastushiekan valumavedet olivat hyvin happamia (pH = 3) ja sisälsivät runsaasti sinkkiä, kuparia, lyijyä ja kadmiumia. 2000-luvulla tehdyt Turun yliopiston tutkimukset osoittavat, ettei kaivosalueen sulkeminen ja siihen liittyneet myöhemmät kunnostustoimet ole estäneet metallisulfidisen jäteaineksen rapautumista ja siitä aiheutuvaa hapanta metallikuormitusta. Jätealueiden valumavedet ovat heikentäneet merkittävästi Orijärven veden ja pohjasedimenttien laatua.

GTK:n vuoden 2016 maastotarkastuksessa mitattiin sivukiven ja rikastushiekan jätealueiden ja niiden lähiympäristön pintavesien fysikaalista laatua ja samalla arvioitiin silmämääräisesti jätejakeiden kemiallista rapautumista. Sivukivialueen lammikoiden vesi oli osassa aluetta hapanta, mikä viittaa sulfidipitoisten kivien rapautumiseen. Jätekivialueita ympäröivien ojavesien pH (5,5–6,5) oli vain lievästi hapanta.Kaivoksesta ja siihen liittyvistä luvista tai valvonnasta ei löytynyt merkintää ympäristöhallinnon sähköisistä tietojärjestelmistä.

Kaivosalue kuuluu Kiskon rantayleiskaavan piiriin ja se on suojeltu museoviraston toimesta. Sivukivialue louhoksineen muodostaa kaivostoiminnan museoinnille keskeisen osa-alueen, mistä syystä sivukivialueiden tai rapautuvien louhosseinämien peittoa ei ole suositeltu.

Lähteet:
Suomen ympäristökeskuksen raportteja 12 | 2018
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS ARKISTORAPORTTI 46/2015

Kohteella 6/2019

Kaivostorni, ja ”happamoittava sade” kaivostutkijoiden ilona.

Rankasti happamia vesiä maastossa.

Päälouhos.

Sulfidipitoisten kivien rapautumisen muodostamia happolammikoita.

Sivukivialueet olivat melkoinen nähtävyys sinänsä. Kaivostoiminnan seurauksena Outokummun perintökoivikko ei ole vuosikymmenten aikana paljoa tuuhentunut.

Rapautuvaa kiviainesta. Takana vanha kaivosrakennus.

Lisää museoviraston suosimaa maisemointia.

Pienempi vedellä täyttynyt kaivoskuilu, ja rikkipitoista kiveä.

Kaivostorni ja nostokonehuone.

Nostimen koneistusta.

”Maisemoitua” päälouhosta.

Värisävyjä päälouhoksesta kyllä löytyi.

Vanha suoja-aitaus. Uusi aitaus on sentään saatu aikaan. Kukahan sen on rahoittanut?

Maisemoitu maisema?

Rikastushiekka-aluetta, ja vanhan rikastamon perustukset.

Melkoisen tyly paikka. Sinne vain kaikki maastoon…

Myrkkykaukalo! Mitä vaahdotuskemikaaleja täällä on aikoinaan käytetty rikastusprosessissa? Tuskin mitään luontoystävällistä laatua.

Vanha arkistokuva vanhasta rikastamorakennuksesta. Lähde: Outokummun historia 1910-1959.

Rikastamon perustuksia.

Orijärven kuparia löytyy vielä Fiskarsin museosta.

Jälkisanat

Silloisen valtio-omisteisen Outokummun jälkikunnostustoimet ovat jääneet sanoisinko hiukan vaiheeseen. Kaivoksen virallinen toiminta päättyi jo vuonna 1957. Vuonna 2019 tilanne oli edelleen ”loppuun sulkemisen” osalta on tämä…Kaivoksen sata vuotta vanha rikastusallas sisältää merkittäviä määriä kuparia, kadmiumia ja sinkkiä, ja ne valuvat Orijärveen. Tutkimukset paljastavat Orijärvenkaivokselta peräisin olevan happaman kaivosvaluman vaikuttaneen haitallisesti Orijärveen kaivostoiminnan aikana ja sen jälkeen. Vedenlaatutietojen perusteella Orijärven biologinen tila on huono. Kielteisistä ympäristövaikutuksista huolimatta kaivosalueelle ei ole vieläkään tehty jälkihoitosuunnitelmaa tai merkittäviä kunnostustoimenpiteitä.

Saapa nähdä miten nykymuotoinen Outokumpu Oyj hoitaa asioitaan. Käytännössä Oyj pyörittää enää massiivista Kemin kromikaivosta. Millainen perintö sieltä on odotettavissa jälkipolville? Mitä on perintönä poliitikkojen lehtolapsen Terrafamen käynnissä olevasta paikallisesta ympäristötuhosta? Valtion ja poliitikkojen kaivostoiminnan kanssa puuhailusta ei ole paljon hyvää perintöä koskaan jäänyt. Tästä Orijärvi on taas yksi esimerkki monien muiden joukossa.

Museovirasto määritteli vuonna 2009 Orijärven kaivosyhdyskunnan yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä kulttuuriympäristöistä. Historiallisesti alue on ”arvokas”, ja museoviraston suosituksella saastuminen saa siis jatkua. Surkuhupaisaa toimintaa tosiaan…

Tämän hapottavan informaation tarjosi Kaivostutkijat

 Jari ja Jarkko

Previous

Heinäveden grafiittiesiintymät

Next

Pampalon kultakaivos – Hosko

1 Comment

  1. Jukka Viitala

    Vanhoja ja nykyisiä karttoja vertaillessa Orijärven rantaviiva on nytkähtänyt 100 m etelään sitten 50-luvun rikastamon kohdalla. Ilmeisesti rikastushiekkaa on levinnyt veden alla vielä tuotakin pidemmälle, eli Orijärven mökkiläisten ei tarvitse maalata veneen pohjaa myrkkymaaleilla ja saunan jälkeinen pikku pulahdus järveen värjää harmaantuneet hiukset nuorekkaan kuparinvärisiksi…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi