Kalimenjoki

Kalimenjoki, tai Kalimeenoja, on Oulun lähellä oleva lähes luonnontilainen Perämereen laskeva keskisuuri patoamaton joki, joka edustaa tyypillistä turvemaavaltaista jokiympäristöä. Joen vedenlaatu on ajan kuluessa huomattavasti heikentynyt ja joen virkistysarvo laskenut. Kalimenjoen valuma-alueen pinta-ala on 224 km2 ja järvisyys 2 %. Joen kokonaispituus on noin 35 km ja joessa on pudotuskorkeutta noin 60 m.

Kalimenjoen alueella vedenlaatuun heikentävästi vaikuttavat etenkin liukoisen ja sakkautuneen raudan runsas esiintyminen, jonka seurauksena vesi on värjäytynyt ruskeaksi, näkyvyys heikentynyt sekä uoman pohjat ovat paikoin liettyneet. Tämän lisäksi Kalimenjoen typpi ja fosforipitoisuudet ovat hieman koholla, mikä viittaa maankäytöstä tulevaan hajakuormitukseen valuma-alueen eri osissa. Kohonnut ravinnepitoisuus näkyy pääuomassa kesäaikaisena rehevöitymisenä, ja etenkin levien ja vesikasvien lisääntymisenä.

Kalivesihankkeen aikana mitatut veden pH arvot eivät alittaneet ekologisesti kriittisiä tasoja, mikä kuvastaa Kalimenjoen pääuoman veden hyvää kykyä puskuroida latvavesissä esiintyviä ajoittaisia alhaisia pH arvoja.

Raudan kulkeutuminen on luonnollinen prosessi Kalimenjoen valuma-alueella, sillä rauta on pääsääntöisesti peräisin maa- ja kallioperästä. Suurimmat rautapitoisuudet esiintyvät etenkin alunamaiden (happamat sulfaattimaat) sekä mustaliuskeesiintymien lähettyvillä. Lisäksi rautaa on sitoutunut runsaasti valuma-alueen turvemaihin. Turvemaiden rautapitoisuus on kytköksissä pohjaveden mukana kulkeutuvaan rautaan, joka on vuosituhansien aikana pidättynyt turvekerroksiin.

Raudan liikkeelle lähtöä edistävät valuma-alueella tehtävät voimakkaat kuivatustoimenpiteet metsätalouden, maatalouden, maanoton sekä rakennetun ympäristön tarpeisiin. Kuivatustoimenpiteet alentavat paikallista pohjaveden korkeutta ja muuttavat veden virtausreittejä. Pohjaveden pinnankorkeuden muutokset muuttavat maaperässä vallitsevia hapettomia ja hapellisia olosuhteita, jonka seurauksena rautakulkeutuma vesistöihin voimistuu. Ojituksen jälkeiset veden virtausreittien muutokset puolestaan lisäävät rautapitoisen pohjaveden purkautumista suoraan kuivatusojiin tai vesistöihin.

Kalimenjoen valuma-alueella sijaitsee yksi Suomen suurimmista louhosalueista, sekä muita maanläjitysalueita, joiden kuivatusvedet vaikuttavat etenkin Kalimenjoen alaosien vedenlaatuun. Vastaavasti Kalimenjoen latva-alueisiin vaikuttavat turvetuotantoalueen toimenpiteet ja sieltä tuleva kuormitus. Maankäyttömuotona on kuitenkin hallitsevana turvemetsätalousalueet ja valuma-alueen alaosissa olevat peltoalueet. Mikään yksittäinen maankäyttömuoto ei pahenna Kalimenjoen vedenlaatua vaan haasteena on intensiivinen koko valuma-alueen kattava eri maankäyttötoimenpiteiden aiheuttama voimistunut hajakuormituksen synty etenkin raudan kulkeuman osalta.

Joen ekologisen tilan luokittelussa tulisi huomioida valuma-alueen erityispiirteet ja niistä johtuvat runsaat rautapitoisuudet, jotka merkittävästi vaikuttavat vedenlaatuun, virkistyskäyttöön ja elinympäristöjen laatuun. Kalimenjoen vesiensuojelussa tulee kiinnittää huomiota hajakuormituksen hallintaan ja tehdä toimenpiteitä koko valuma-alueella. Erityisesti tulee välttää turhia kuivatustoimenpiteitä sekä estää kuivatusvesien suora pääsy vesistöihin mukaan lukien Kalimenjoen pääuoma, sivupurot sekä lammet ja Jäälinjärvi. Tämä tulee ottaa huomioon kaikessa maankäytössä ja siten myös teiden, metsätalouden sekä maanottoalueiden kuivatustoimenpiteissä.

Pistekuormittajien kuten louhosten ja maanläjitysalueiden vesien käsittelyyn tulee myös kiinnittää erityistä huomiota. Vesiensuojelutoimenpiteinä suositellaan ennakoivaa suunnittelua, kuivatusvesien hallittua ohjausta sekä valumavesien pidätystä lähellä toimenpidettä. Valuma-alueen haasteellinen maaperä ja korkeampi riski raudan huuhtouman lisääntymiseen tulee ottaa huomioon kaikessa valuma-alueella tehtävissä suunnittelutoimenpiteissä. Kuivatussyvyyden hallinta, kuivatusvesien hallittu ohjaus sekä valumavesien pidättäminen mahdollisimman lähellä toimenpidettä voivat ennaltaehkäistä etenkin raudan kulkeutumista. Vesiensuojelutoimenpiteinä suositellaan menetelmiä, jotka merkittävästi hidastavat veden virtausta ja mahdollistavat raudan pidättymisen jo kuivatusojiin ja 3 vesiensuojelurakenteisiin.

Toimenpiteenä suositellaan hajautettuja menetelmiä kuten riittävän suurien ojakatkojen suosimista, jotka sijoitetaan yksittäisiin kuivatusojiin. Yksittäiset ja suuret vesiensuojelumenetelmät vaativat tarkempaa suunnittelua ja huoltoa, ja niiden rakentamista tulee suunnitella tapauskohtaisesti. Raudan pidättymisen kannalta kosteikkoalueet takaavat riittävän viipymän. Laskeutusaltaita tai muita vastaavia ei yksittäisinä toimenpiteinä suositella, koska ne vaativat säännöllisen tyhjentämisen ja niillä on pieni merkitys raudan ja liukoisten aineiden pidättymiseen. Näiden lisäksi ne pidättävät lähinnä karkeata kiintoainesta. Kalimenjoen pohjavesialueiden lähellä tulisi kuivatustoimenpiteitä välttää kokonaan, jotta estetään rautapitoisen pohjaveden purkautuminen suoraan vesistöihin sekä mahdollistetaan raudan luontainen pidättyminen turvekerroksiin. Lisäksi pohjavesistä riippuvaisten suoalueiden kuivatustoimenpiteitä tulisi välttää, koska näiden alueiden turvekerroksista on suuri riski huuhtoutua rautaa vesistöihin. Tapauskohtaisesti vedenlaadun parantamiseksi voidaan suositella myös kuivatusalueen ennallistamista ja vedenvirtausreittien palauttamista luonnontilaiseksi, jolloin raudan luontainen pidättyminen maakerroksiin tehostuu.

Raudan kulkeutumiseen vaikuttavat etenkin maaperäolosuhteet, maankäyttö sekä hydrologia. Rauta esiintyy luonnossa kahdessa ionimuodossa, joista Fe2+ on hyvin liukoinen ja pelkistynyt raudan muoto. Sitä vastoin hapettunut Fe3+ on luonnon olosuhteissa niukkaliukoinen ja se reagoi herkästi hapen ja veden kanssa muodostaen oksidi- ja hydroksidiyhdisteitä. Veden pH vaikuttaa raudan hapetusasteeseen siten, että raudan hapettumisreaktio hidastuu merkittävästi pH:n laskiessa, jolloin rauta voi pysyä liukoisessa Fe2+ -muodossa myös hapekkaissa olosuhteissa. Liukoinen orgaaninen aines (DOC) eli humus reagoi sekä liukoisen Fe2+ että raudan oksidi- ja hydroksidiyhdisteiden kanssa muodostaen kompleksisia yhdisteitä. Rautaan sitoutunut humus usein edesauttaa raudan pysymistä vallitsevassa hapetusmuodossaan.

Kalimenjoen valuma-alueella on tutkitusti havaittu mustaliuske-esiintymiä. Yleispiirteenä mustaliuskeille ovat niiden sisältämät hiili ja rikkiyhdisteet (yleensä rikkikiisu, FeS2). Ne sisältävät myös muihin kivilajeihin verrattaessa korkeita pitoisuuksia muita alkuaineita kuten arseeni (As), koboltti (Co), nikkeli (Ni), kupari (Cu), sinkki (Zn), lyijy (Pb) ja uraani (U). On tiedossa, että sulfidiyhdisteiden hapettumisen yhteydessä näitä mustaliuskeille tyypillisiä alkuaineita siirtyy maa- ja kallioperästä ympäröiviin vesistöihin ja muuhun ympäristöön.

Vasikkasuon alueen vesienhoitoon tulee kiinnittää erityistä huomiota, sillä alueella on paljon ihmistoimintaa, joka sisältää riskin Kalimenjoen vesien tilan heikentymiseen. Vasikkasuon alueen louhostoiminta, sekä samalle alueelle sijoitetut muut toimet kuten lietteen kompostointi ja läjitys sekä betonijätteen käsittely aiheuttavat vesistö kuormitusta, joka on hoidettava asianmukaisesti. Riskinä on alkuaineiden, ravinteiden ja happamuuden pääsy pinta- ja pohjavesiin. Louhostoiminnassa on myös huomioitava paikalliset pohjavesivirtaukset ja toiminnan vaikutus niihin. Osa toiminnan vaikutuksista voi tulla pohjavesivirtausten myötä esiin vasta varsinaisen toiminta-alueen ulkopuolella. Osavaluma-alueella on myös todennetusti havaittu mustaliusketta yhdistettynä runsaaseen ojitukseen, mikä osaltaan aiheuttaa rautakulkeuman voimistumista alueen maaperästä. Alueella suositellaan rautasakan paikallista pidättämistä ja liikkeellelähdön ennaltaehkäisyä sekö luonnollisten pintavalutus- ja kosteikkoalueiden hyödyntämisestä vesiensuojelussa.

Lähde: Toimenpide ehdotukset Kalimenjoen valumaalueelle – Kalivesi hankkeen loppuraportti

Kalimenjoella 6/2022

Kohdekäynti aiheeltaan hieman kaivosteollisuuden ulkopuolelle. Kalimenjoki tarjosi poikkeavan lähestymistavan, miten maanmuokkaus louhimalla tai ojittamalla voi vaikuttaa ympäristöön, kun perusmaa-aines rautapitoista. Kaivosteollisuudessa malmi sivukivineen voi muodostaa merkittävän osan ympäristöriskeistä, ja näitä ei oikein kunnolla painoteta luvituksissa tai eteenkään lupaehtojen tiukkuudessa. Myös maa-aineksien louhinnassa ja soranotossa voi piillä ongelmia. Maanotto satoine ennallistamattomine sorakuoppineen on varsin tuttu näky jokaisessa Suomen kunnassa. Ei siis näytä olevan pelkästään malmikaivosten ongelma, vaan varsin laajalle levinnyt ”maantapa” tämäkin.

Googlehaulla löytyy mm. Rudukselta iso kasa valituksia ympäristölupiin liittyen. Onko koira haudattuna soramonttuun myös sora- ja murskeklusterilla? Pitäisikö alkaa listaamaan myös soramonttujen loputtomia ongelmia, hyväveliverkostoa ja valvonnan puutteellisuutta?

Huomiota herättäviä kiviröykkiöitä Vantaalle kasannut Rudus tuomittiin ympäristön turmelemisesta – Yritys hyötyi rikoksesta 2,5 miljoonaa euroa

HS: 16.12.2021

Myös mittasuhteiltaan tolkuton louhinta- ja soranotto vaikuttaa suurestikin monen lähialueilla olevien asukkaiden elämään mm. pölyn, tärinän, melun ja liikennerallin muodossa. Omalukunsa on ongelmat luvanvastaisien toimien suhteen esimerkiksi ylisuuret maanotot tai pohjavesialueiden pilaantumiset.  Ja mitään ympäristölupia ei sorateollisuus tuskin ole tarvinnut takavuosina…

Lupaa maa-ainesten ottamiseen haetaan asianomaisesta kunnasta. Lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos ottamissuunnitelma on asianmukainen eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa maa-aineslaissa säädettyjen ympäristörajoitusten kanssa. Maa-aineksen ottamismäärät tulee ilmoittaa vuosittain.

Jos maa-ainesten ottamishankkeeseen liittyy kivenlouhintaa ja kivenmurskaamo, tarvitsee se yleensä maa-ainesluvan lisäksi ympäristöluvan. Tällöin sovelletaan pääsääntöisesti näiden lupien yhteiskäsittelyä.

Myös muita lupia saatetaan tarvita, kuten ympäristölupaa, vesilupaa tai maisematyölupaa. Myös luonnonsuojelulaki voi rajoittaa maa-ainestenottoa. Joissakin tapauksissa lupahakemukseen on liitettävä ympäristövaikutusten arviointiselostus.

Maa-aineksen ottaminen kotitarvekäyttöön

Jos otat maa-aineksia omaan tavanomaiseen kotitarvekäyttöön, joka liittyy asumiseen tai maa- ja metsätalouteen, et tarvitse maa-aineslain mukaista lupaa. Sinun tulee kuitenkin tehdä ilmoitus kunnan valvontaviranomaiselle, jos tarkoituksenasi on ottaa aineksia yli 500 kuutiota.

Muita lupia ovat esimerkiksi ympäristölupa tai vesilupa. Myös luonnonsuojelulaki voi rajoittaa maa-ainesten ottamista. Jos ottamisalue on yli 25 hehtaaria tai otettava vuotuinen ainesmäärä on yli 200 000 kuutiota, lupahakemukseen on liitettävä ympäristövaikutusten arviointiselostus.

Lähde: ymparisto.fi

Kalimenjoen alueella sijaitsee kokoluokassaan suuria hiekanottopaikkoja ja kalliomurskausalueita. Tässä ilmakuvassa näkyy Ruduksen Matinkallion alue Vasikkasuolla. Selkeästi näkee, että alueen vesiä joudutaan keräämään erillisiin altaisiin korkeiden rautamäärien takia. Louhostoiminta lisää paikallisesti vesistöjen ja pohjavesien pistekuormaa raudan muodossa. Pohjaveden pinnankorkeuden muutokset muuttavat myös maaperässä vallitsevia hapettomia ja hapellisia olosuhteita, jonka seurauksena rautakulkeutuma vesistöihin saattaa voimistua.

Soistunut Joutsenlampi, joka toimii myös tuttuna suosuodattamona Ruduksen louhoksen purkuvesille.

…josta puro virtaa kohti vanhoja hiekkakuoppia.

Maidon valkoista purovettä, ja punertavaa rautasakkaa pohjalla.

Vanha hiekkakuoppa toimii ”laskeutusaltaana”. Liukoinen rauta on värjännyt veden ruskeaksi.

Vasikkasuon alueella on myös toiminut kompostointialue, jossa on käsitelty Oulun lisäksi, Muhoksen, Utajärven ja Iin jätevesien lietteitä. Puolet lietteestä on käytetty peltokohteissa ja puolet kompostoitu Vasikkasuon alueella. Lietteen kompostoinnin ympäristölupa Vasikkasuon alueella päättyi keväällä 2020.

VRJ Pohjois-Suomi Oy:n kompostointialueen asioita on käsitelty aikoinaan KHO:ssa asti, ja ympäristölupa on rauennut.

Jätevesilietteen aumakompostoinnin ympäristölupaa koskeva valitus (Oulu):

https://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/muitapaatoksia/muupaatos/1512713745814.html

Alahuhdanoja

Alahuhdanoja sijaitsee edellä mainitun purkuvesialueen, ja valuma-alueen loppupäässä.

Keskellä metsää kulkee kirkkaan punainen puropahanen.

Puro edustaa osaa Kalimenjoen ongelmaa. Jostain kohdasta rautapitoinen pohjavesi purkautuu lähteen tai ojituksen kautta maan pinnalle, ja rauta pääsee hapettumaan. Tuloksena punaista rautasakkaa.

Rautasakan määrä on paikoin huomattava, kun se kasautuu purouomiin.

Ja loppuhäntä suoraan Kalimenjokeen… Tämä on kuin kaivosteollisuutta konsanaan. Kaivosteollisuuden vesistöpäästöt ovat pääosin ”näkymättömiä” eikä näin räikeitä värejä usein löydy. Kalimenjokea rasittavat yhdessä ojituksen, turvetuotannon, rakennetun maan, soranoton, louhinnan ja metsäojituksien pistekuormitukset. Alahuhdanojan rautasakkaongelma lienee pääosin läheiseltä suolta. Vasikkasuon suunnan louhos ja soranottokuoppien valumavedet tosin purkaantuvat juuri tänne. Kuinka suuri osuus tästä on luontaista soiden sitomaa rautasakkaa, mikä ihmisen toiminnan aiheuttamaa lisäkuormitusta? Osa valumavesistä virtaa maanpinnan alla pohjavesissä, joka voi purkautua maanpinnalle lähteen muodossa.

Tämän punaisen virran esitteli Kaivostutkijat.

Jari ja Jarkko