Lähtötiedot:

 

Paukkajanvaaran uraanikaivos sijaitsi Enossa Pohjois-Karjalassa ja se oli toiminnassa 1958–1961. Kaivos löytyi 1957 lähetetyn kansannäytteen perusteella. Malmia louhittiin toiminta-aikana 40 325 tonnia ja sen uraanipitoisuus oli keskimäärin 0,14%. Uraania tuotettiin yhteensä 40 tonnia. Kaivoksen omisti Atomienergia Oy 1957–1973. Paukkajanvaaran kaivos jäi pilottivaiheeseen ja niinpä myös louhitut malmimäärät olivat pieniä.

Kaivoksen toiminta kuitenkin lopetettiin ennen aikojaan jolloin radioaktiivisia aineita levisi laajalle ympäristöön, kun kukaan ei hoitanut kaivoksen siivoustöitä.

STUK vuonna 1984 tekemässä selvityksessä säteilyarvot olivat alueella vielä yli 20 vuotta kaivoksen sulkemisen jälkeen 0.9 – 9-3 µSv/h. Luonnollinen taustasäteily Suomessa vaihtelee välillä 0,04-0,30 µSv/h.

Paukkajanvaara oli Suomen ensimmäinen sisäinen radiologisen saastumisen tapahtuma uraanikaivostoiminnassa.

Malmia louhittiin kahdesta paikasta. Kunnansuon esiintymän yläosa louhittiin avolouhoksena 1958–1959 ja Mårtenssonin esiintymä louhittiin ensin avolouhoksena 1958-1959 ja sitten maan alla aina 40 metrin syvyyteen saakka 1960–1961. Loppuvaiheessa kaivoskuilu oli 96 metriä syvä, ja siitä lähti louhintatunneleita ainakin 40 ja 60 metrin syvyyksistä. Uraanimalmin alkurikastus tehtiin kaivoksella ja rikaste kuljetettiin sitten tynnyreissä pääasiassa Ruotsiin. Kaivos suljettiin kesällä 1961. Tuotantorakennukset purettiin 1970-luvun lopulla.

Suljettu kaivosalue kunnostettiin 1993 Säteilyturvakeskuksen Mårtenssonin esiintymän kaivoskuilu räjäytettiin umpeen ja jätealue tasattiin sekä peitettiin 1,5–2 metrin paksuisella moreeni- ja savikerroksella.

Näiden avulla luodaan biologis-mekaaninen filtteri joka estää uusien, keinoitekoisesti luotujen aktivoitumis- ja hajoamistuotteiden tytärnukdilisarjojen leviämisen luontoon. Saven ollessa luonnostaan raskasmetalleja sitova, voidaan luoda myös kemiallis-mekaaninen sidosmekanismi aineiden biologisen ja kemiallisen leviämisen hidastamiseksi.

Itse säteilyä ei voida sitoa pois ekosysteemistä edes huomattavan kivimassan avulla, säteilyn eri muotojen ja Ionisaation ollessa itsessään uutta säteilyä lisäävä ns. kumuloituva. Varsinkin käytetty ydinpolttoaine vaatii erityistä jäähdytystä useita kymmeniä vuosia, jolloin säteily on vaimentunut siedettävälle tasolle ja säteilyn vuorovaikutus hidastuu, jolloin uusien aktivoitumistuotteiden välitön kontaminaatio (säteily & kemiallinen) luontoon vähenee

Lähde: wikipedia

Kenttätutkimukset (kesäkuu 2017)

Tästä se alkaa. Vanha varoituskyltti on edelleen paikoillaan. Aitaus ja rakennukset purettu. Aluetta ei ole siis erikseen aidattu, eikä asiasta erikseen varoitettu. Mukana säteilymittari Kata DGM 1500.

Portin vieressä on pienehkö parkkipaikka, johon sai auton parkkiin. Säteilytaso pomppasi koholle heti alkuunsa. Pienen havainnoinnin seurauksena paljastui, että kohdalle on mitä ilmeisemmin ajettu uraanipitoista sivukiveä tien pohjaksi… Hyvinpä alkaa… lukemat lähellä 1 mikroSV/h.

Alueella on tehty metsikön raivaustöitä. Juuri mikään ei kerro, että alueella on sijainnut uraanikaivos. Vain normaalia suomalaista metsäryteikköä. Lienekkö metsuri ollut tietoinen asiasta…

Tästäkö uusi innovaatio energia-alalle: UraaniHalkoReaktori (UHR-reaktori)? 🙂

Mårtensonin malmion avolouhos on ennallistettu, ja suljettu maa-aineksella umpeen. Reunaosilla oli havaittavissa yksittäisiä kiviä, joissa säteilyä oli enemmän. Pääsääntöisesti louhos oli säteilymäärän perusteella suljettu hyvin.

Suurimmat säteilyarvot olivat noin 4-5 mikroSV/h. Yllä olevan kiven alla asusteli muurahaisia. Mutanttimuurahaisiako? Kuka tutkisi säteilyn vaikutuksia niihin?

Taikasieniä?

Rikastamonrinteessä mittari alkoi osoittaa enemmän heräämisen merkkejä. Ympärillä oli kivikasoja, jotka olivat sammaloituneet.

Rikastamon rinteessä oli painauma-alue, jossa säteilyarvot olivat yleisesti selkeästi koholla noin 2-3 mikroSV/h. Ihan kuin alueen ennallistaminen näiltä osin on jäänyt vähän puolitiehen… Yllä videoklippi kyseisestä kohdasta.

Kunnansuon malmio. Soistunut maaperä kyseisellä kohdalla. Pieni puro kulki kohti Ison Hiistärven suuntaan. ”Jätealueelle” oli ajettu pintamaata varmaankin jätteiden päälle (edellä ollut metsän harvennuskuva). Edellä mainituilla alueilla ei havaittu poikkeavia säteilylukemia, mutta toisaalta aluetta ei tutkittu syvällisemmin, kuten ei myöskään Kunnansuon malmion aluetta.

Iso Hiisjärven alueella oli havaittavissa pintavesiojissa kohonnutta säteilyä. Vuosien saatossa saasteet ovat pilanneet kokojärven. STUK-B-VALO 61 -selvityksessä on arvioitu järveen sedimentoituneen noin 200 m3 saastunutta maa-ainesta.

Yllä videoklippi: säteilymittausta Ison Hiisjärven rannalla. Ison ja Pienen Hiisjärven rannoilla on tehty ojituksia ja padottuksia, joiden tehtävänä on pitää saastesakat rajatuilla alueilla.

Kierros päättyi lähitielle. Säteilyarvot normaalirajoissa, mutta kuinkahan paljon sivukiveä on päätynyt teiden pohjiksi? Vain noin 3 km päässä kaivoksesta sijaitsi kaksi toiminnassa olevaa kalliomurskelouhosta. Yleisesti ajateltuna: kuinkahan käy, jos murskelouhos sattuukin osumaan uraanipitoisempaan kallioperään, ja minne se sitten päätyykään…

Johtopäätökset ja jatkotutkimukset

Kohde, ja sen historia on varsin mielenkiintoinen. Varsinkin tieto, että kunnostustyöt on tehty 30 vuotta toiminnan jälkeen. Kohteella ei ole sinänsä ole hirveästi nähtävää, mutta säteilymittarin käyttö tuo asioihin lisää syvyyttä.

Kunnostamistöitä on tehty: hyvä asia. Toisaalta näin jälkikäteen jäi mietityttämään alavesien sedimenttien tila eli miten paljon uraanipitoista sakkaa tuolla alavesissä sitten onkaan… onko tarve ruopata ja peitellä sakat parempiin paikkoihin tulevaisuudessa?

Jatkoselvitystarvetta siis näiltä osin, kuten myös Kunnansuon alueen ja ”jätealueen” parempi syynäys.

Säteilystä puheenollen Fukushiman tuhoutuneesta reaktorista on uutisten mukaan mitattu 530 Sv/h lukemia eli toisinsanoen 530 000 000 mikroSV/h. Onneksi ei päästy ihan samoihin lukemiin.

Entäpä tapaus Talvivaara? Uraanin talteenottoa suunnitellaan… saako menestystarina jatkoa…

 

Tämän informaation tarjosi Kaivostutkijat

Jari