Korsnäsin kaivosalue sijaitsee Korsnäsin kunnassa Länsi-Suomessa. Lyijymalmiesiintymä löytyi Geologisen tutkimuslaitoksen malminetsinnän tuloksena vuonna 1955. Etsintätöitä jatkoi vuodesta 1956 lähtien Outokumpu Oy, joka aloitti kaivostoiminnan vuonna 1961. Malmia louhittiin maanalaisesta louhoksesta. Louhinta keskeytettiin syksyllä 1962 lyijyn maailmanmarkkinahinnan kehityksen takia. Toiminta aloitettiin uudelleen vuonna 1964 ja se jatkui vuoteen 1972. Lantanidirikasteen tuotanto alkoi vuonna 1967. Rikaste kuljetettiin Ouluun Typpi Oy:lle edelleen jalostettavaksi. Lantanidituotanto päättyi vuonna 1971 ja lyijyrikasteen tuotanto vuonna 1972. Lyijymalmin rikastuksen päätyttyä rikastamolla rikastettiin Petolahden nikkelimalmia vuoden 1972 elokuusta vuoden 1973 lokakuun lopulle.
Kokonaislouhinta oli noin 0,93 Mt ja rikastetun malmin määrä noin 0,87 Mt. Rikastushiekkaa on alueella n. 0,77 Mt (6 hehtaaria), jonka lisäksi Petolahden esiintymän rikastushiekkaa arviolta alle 80 000 t. Sivukivien määrä on noin 0,06 Mt ja ne on sijoitettu suurimmaksi osaksi maanalaiseen kaivokseen. Malmiesiintymä sisälsi keskimäärin 3,56 % lyijyä ja 0,83 % lantaanioksidia. Louhoksen länsipuolelle on sijoitettu n. 12 000 t lantanidipitoista malmikiveä, joka on peitetty.
Mineralogisen koostumuksen ja pienen rikkipitoisuuden perusteella rikastushiekka olisi mahdollisesti heikosti happoa tuottava kaivannaisjäte. Rikastushiekan uraanipitoisuudesta ja mahdollisesta säteilyarvioista ei ollut saatavilla julkaistua tietoa.
Kaivosalue sijaitsee maankohoamisalueella, joka nousi merestä noin 250 vuotta sitten. Kaivosalueen maaperä on etupäässä hiekkamoreenia. Kaivosalue ja sen ympäristö jakautuu useisiin pienvaluma-alueisiin, ja lopullinen valuma on kohti Pohjanlahtea.
Kaivosalueen jälkihoito on tehty 1980- ja 1990-luvuilla. Rikastushiekan jätealue on peitetty 0,3-1 metriä paksulla silttisellä moreenikerroksella. Jätealueen keskialueen painanne on keväällä ja runsaiden sateiden jälkeen vesipeitteinen.
1990-luvun alussa Vaasan vesi- ja ympäristöpiirin tekemän selvityksen (1991) mukaan kaivosalueen lähtevät valumavedet olivat ympäristön pintavesiä suolaisempia ja ravinnepitoisempia. Kaivosalueen ojavesien lyijypitoisuus oli poikkeavan korkea. Vastaanottavien, em. ojien sedimenteissä mitattiin myös suuria lyijykertymiä. Ojasedimenttien Ba-, Co- ja Ni-pitoisuudet olivat poikkeavan suuria ylittäen vuonna 1991 voimassa olleen saastuneen maan arvioinnissa käytetyt raja-arvot. Näistä syistä loppupäätelmänä todettiin, että ojien pintasedimentit tulisi kuljettaa jätealueelle eikä niitä saisi kasata ojan penkereelle ennallistavan ojituksen tai ojan pohjan ruoppauksen yhteydessä. Vaasan vesi- ja ympäristöpiirin selvityksen (1991) mukaan jätealueen ja lantanidikasan säteily (U, Th, Ra) oli normaaliarvoja huomattavasti korkeampi. Selvityksen jälkeen lantanidipitoinen kivikasa peitettiin, millä oli kasa-alueen säteilyä heikentävä vaikutus.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vuoden 2016 säteilymittaukset osoittivat, että kivikasasta on levinnyt ympäristöön haitta-ainepitoista pölyä. Kasan ympäristön maastomittaukset eivät kuitenkaan osoittaneet taustasäteilystä poikkeavaa säteilyä. Sen sijaan alueen sedimenttitulokset osoittivat alueelta pintavesiuomiin kertyvän radioaktiivisia aineita ja siten myös kivikasan katsottiin aiheuttavan ympäristöriskiä. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen tutkimushavainnot osoittivat Korsnäsin suljetun lyijykaivoksen aiheuttavan edelleen ympäristöön jatkuvaa kuormitusta.
Korsnäsin kunta oli ostanut kaivosalueen Outokumpu Oy:ltä vuonna 1978. Sopimukseen sisältyi ehto, että lantanidirikastekasa siirtyy maanomistajan haltuun, mikäli kasaa ei ole siirretty toiseen paikkaan, kun kaupasta on kulunut 20 vuotta. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kaivosrekisterissä on merkintä Tasman Metals AB:n valtauksen karenssitilasta (Tukes 2016).
Lähteet:
– GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS ARKISTORAPORTTI 46/2015– Suomen ympäristökeskuksen raportteja 12 | 2018
Luontopolulla 6/2019
Louhoslampi ja takana rikastamon alue. Lammen pH-lukemat olivat 7,2. Sähkönjohtavuus oli suuri, mikä viittaa siihen, että louhosvedessä on metallipitoista vettä. Louhoksen itäpuolen ojassa virtasi pH 3,9 pitoista vettä louhokseen päin eli jossain päin tapahtuu malmin tai rikasteen hapettumista.
Louhoksen ja rikastehiekkakasan ympäri kulkee noin 2 km pituinen ”luontopolku” opastekyltteineen. Tosin ei kerrota mitä ympäristövaikutuksia Outokummun kaivos on tuottanut perinnöksi. Mainitaan myös, että säteilytaso rikastehiekkakasan alueella oli hieman koholla ollen noin 0,4 mikrosievertiä/h. Valitettavasti lantanoidikasalla ei tullut tehtyä kansalaismittauksia, sillä sielä lukemat olisi saattaneet olla erilaiset. Lantanoidikasan viereisessä lammessa sähkönjohtavuus oli selkeästi koholla.
Rikastekasalta löytyi se lähtötiedoissa mainittu jätekasa. Sanoisinko laiton kaatopaikka.
Rikastehiekkakasan vieressä oleva ryteikkö, jonne on valunut suotovesiä. pH-lukemat olivat normaalilla tasolla, mutta sähkönjohtavuus selkeästi koholla.
Kaivostorni oli 45m korkea. Ja mainitaan, että syvimmillään kaivostunneli oli 245m syvällä.
Rikastamorakennus. Pilaantunutta maa-ainesta betonisäiliöiden ympärillä.
Kaivoksen rattaat eivät pyöri enää täälläkään; Outokummun entisellä kaivoksella.
Jälkisanat
Tuttu Outokummun historia toistaa itseään täälläkin. Kaivoksen sulkemisesta yhtiö on peseytynyt irti myymällä enemmistön Korsnäsin kunnalle. No kappas vain ympäristöongelmat on tännekin jääneet perinnöksi mm. lyijyn ja muiden raskasmetallien osalta. Puhumattakaan uraaniongelmista, joita ei ole pahemmin viitsitty tutkia kuin vuosikymmeniä sulkemisen jälkeen. No paikallinen saastuttaminen on toki sallittua, kun katsoo ja ihmettelee tätä viranomaisten otetta asiaan…
Pikkuplussat luontopolusta ja ”pienimuotoisesta jälkikunnostuksesta”, mutta muutoin asiat olivat Outokummun jäljiltä taas sitä itseään…
Tietoisku sulfaattimaista!
Hapan sulfaattimaa on rikkipitoinen sedimentti joka aiheuttaa hapettuessaan happamuusongelmia ympäristössä. Happamuus on peräisin rikkihaposta joka liuottaa ympäristölle haitallisia aineita maan mineraaleista.
Potentiaaliset happamat sulfaattimaat syntyvät luonnollisten prosessien myötä matalissa ja hapettomissa pohjasedimenteissä. Jään vetäytyessä Pohjanmereltä viimeisimmän jääkauden jälkeen noin 10000 vuotta sitten nykyisiä rannikkoalueita peitti Litorinameri. Litorinameren pohjassa syntyi hapettomia sedimenttejä kuolleen planktonin ja levän painautuessa pohjaan. Raudasta ja rikistä syntyi rautasulfidimineraaleja meren pohjasedimentteihin.
Maankohoamisen myötä rauta- ja rikkipitoiset sedimentit ovat nousseet merestä. Rikkikiisu (FeS2) on yleisin sulfidimineraali jota esiintyy potentiaalisissa happamissa sulfaattimaissa.
Pohjaveden tason laskiessa sulfidipitoiset sedimentit joutuvat kosketukseen hapen kanssa ja sulfidit hapettuvat ja muuttuvat monimutkaisten prosessien kautta rikkihapoksi (H2S04) sekä rauta(III)hydroksideiksi. Raudan ja rikin hapettuessa maaperän pH-arvo voi laskea 3,5-4 asti. Todellinen hapan sulfaattimaa on yleensä hyvin hapanta (pH <4) ja usein rautasaostumien värjäämä.
Happamat sulfaattimaat sisältävät sulfidipitoisia kerroksia. Luonnollisessa, häiriintymättömässä tilassa sulfaattimaat ovat veden kyllästämiä ja sulfidipitoisten maakerrosten pH-arvo on kutakuinkin neutraali. Luonnollisessa tilassa olevia happamia sulfaattimaita kutsutaan potentiaalisiksi happamiksi sulfaattimaiksi. Näiden kerroksien hapettuessa esim. ojituksen aiheuttaman veden pinnan laskun seurauksena, sulfidit muuttuvat rikkihapoksi (sulfaatti) joka aiheuttaa voimakkaan happamoitumisen sekä metallien huuhtoutumisen sulfidikerroksista. Tämän tyyppisiä maita kutsutaan todelliseksi happamiksi sulfaattimaiksi. Hapettuneiden maakerroksien alta voi myös löytyä potentiaalisia happamia sulfaattimaita.
Ympäristövaikutukset
Luonnollisessa tilassa olevat happamat sulfaattimaat eivät usein aiheuta ympäristöhaittoja koska ne sijaitsevat hapettomissa olosuhteissa vedenpinnan alla. Erilaiset toimenpiteet kuten ojitus ja ruoppaus laskevat pohjaveden pinnan, joka johtaa sulfidipitoisten maakerroksien hapettumiseen. Tämä saa aikaan ympäristölle haitallisten metallien liukenemisen ja huuhoutumisen vesistöihin. Maankäyttö happamilla sulfaattimailla onkin yksi merkittävä syy happamien sulfaattimaiden aiheuttamiin ympäristöhaittoihin.
Kuivan kauden jälkeen sadanta huuhtoo hapettuneesta sulfidikerroksesta rikkihappoa ja metalleja ojiin ja vesistöihin aiheuttaen vakavia ekologisia ongelmia. Arvioiden mukaan sulfaattimaiden metallipäästöt (Al, Cd, Co, Mn, Ni, ja Zn) ovat määriltään 10 – 1000 kertaa suurempia kuin mitä Suomen teollisuuden metallipäästöt yhteensä. Vain harva vesieliö pystyy elämään ja lisääntymään happamassa ja metallipitoisessa vedessä, pH-arvo 5,5 pidetään kriittisenä rajana vesieliöille.
Happamien sulfaattimaiden riskialue löytyy Suomessa alueella joka ulottuu Oulun seudulta Vaasan eteläpuolelle
Lähde: wikipedia ja MTT
Söderfjärdenin peltosalaojitus
Kaivostutkijat osallistuivan Vaasan eteläpuolella olevan Söderfjärdenin alueen peltosalaojituksesta kertovaan seminaariin kesällä 2019. Tällä opintomatkalla sai myös tietoa sulfaattimaiden ongelmista mm. maanviljelyyn.
Söderfjärdenin meteoriittikraatteri.
Havaintoesimerkki sulfaattimaasta parin metrin syvyydestä. Rikin löyhähdys oli selkeä. Sanoisinko, että tuli melkein mieleen parit kaivoskohteet. Ja kaivosintoilijoiden tueksi voidaan sanoa, että sulfaattimaat ovat periaatteessa suurempi ympäristöongelma kuin muutamat kaivokset!
Tämän informaation salaojitti Kaivostutkijat
Jari ja Jarkko
