”Täällä ammuttiin satojen kilojen räjähdysainemäärä kerralla. Jopa viisikiloisia kiviä lensi pihaan. Räjähdysaineet säilytettiin pakettiautossa. Lain edellyttämiä peitteitä ei lohkoräjäytyksessä käytetty.”

Oikeustaistelu on jatkunut jo vuosia: ”Oikeudessa on vahvistettu meillä olevan pysyvä kohtuuton haitta melun, pölyn ja tärinän takia. Pihoissa on jopa yli 100 desibelin meteli. Työsuojelumääräysten mukaan jo hetkellisessä yli 85 desibelin melussa tarvitaan kuulosuojaimet.”

Maa-aines laki tuli voimaan 1982 vuoden alusta. Samana keväänä Oulaisten Kivi Oy aloitti luvitta louhinnan Oulaisten Honkarannalla vuonna 1982. Kaupungin toimesta alettiin hankkia yrittäjälle lupaa toiminnan jatkamiseen. Kolme kertaa läänin oikeus kumosi luvan valituksen johdosta. Päätöksissä oli perusteluna, ettei ollut edellytyksiä luvan myöntämiselle. Neljännellä kerralla samanlaisilla lupahakemuksilla lääninoikeus ja myöhemmin KHO hyväksyivät luvat. Luvassa olleet ehdot oli jo siinä vaiheessa rikottu. Jopa lääninoikeuden esittelijä sanoi, ettei näillä ehdoilla pystytä louhimaan, mutta he voivat näillä ehdoilla hyväksyä luvan.

Räjähdysainelain mukaan kivilouhimo on asutulla alueella. Asutulla alueella tarkoitetaan aluetta, joka ulottuu 200 metrin etäisyydelle asutuksesta, rakennuksesta tai paikasta, jossa ihmisiä tavallisesti oleskelee.

Vuosia vieri ja louhinta jatkui koko ajan. Lupahakemuksissa alue oli aluksi 2,5 hehtaaria, todellisuudessa louhimon toiminta oli laajentunut jo noin 8 hehtaarin alueelle.

Lupahakemukset eivät vastanneet totuutta:
– Lupahakemuksissa ympäristön vaarat ja haitat sivuutettiin kokonaan.
– Räjähdysainelainsäädäntö käytön ja varastoinnin osalta sivuutettiin kokonaan. Luvan myöntäjä sanoo, ettei räjähteiden käyttöä huomioitu lainkaan.
– ”Ainoa” haitta oli porausmelu, ja sekin poistettiin velvoitetulla melututkimuksella. Työt pysäytettiin ja mitattiin melua. Yksi käsipora oli käytössä ja voimalähteetkin hankittiin mittauksen ajaksi muualta. Lausunnossa käytettiin hyväksi mielikuvituksellisia meluvalleja. ”Ei ollut asukkailla meluhaittaa”.
– Lupaehdot koskivat maa-aineslain edellyttämiä louhosmontun reunan porrastuksia, ja jätekivikasoissa ei saanut olla vaarallisia koloja ja onkaloita, eikä sortumavaaraa saanut olla. Naapureiden rajoille piti jättää 10 metriä leveä viherkaista-alue.

Valvovaviranomainen kävi vuosittain tarkastamassa ja pani ruksin valvontapöytäkirjanruutuun
” lupaehdot kunnossa.” Suomen ylintä valvontaviranomaista myöten piilouduttiin tämän valheellisen paperin turviin. Teimme rikosilmoituksia, emmekä saaneet niihin edes vastausta, vaikka sama valvontaviranomainen todisti valan nojalla käräjäoikeudessa. ” Lupaehtojen noudattaminen olisi tehnyt louhinnan mahdottomaksi.” Toisin sanoen lupaviranomaisten asettamat lupaehdot, montun porrastus ja jätekivikasat, olivat ottamissuunnitelman ja lupaehtojen vastaisia.

Vuonna 1991 poliisi teki rikostutkimuksen yhdestä räjäytyksestä, kun pihalle tuli kiven sirpaleita ja panostajat tuomittiin sakkoihin, kun eivät olleet käyttäneet peitteitä. Sama vaara oli jo jatkunut vuosikymmenen ajan ja samanlaisilla rikkomuksilla, mutta siihen ei haluttu puuttua useista ilmoituksista huolimatta. Siihen tuomioon 1991 loppui louhinta alueella.

Todelliset haitat ja vaarat louhimon viereiselle asutukselle olivat seuraavia:
– Vahingonkorvaus oikeudenkäynneissä on vahvistettu olevan pysyvän kohtuuttoman haitan, melun, pölyn ja tärinän muodossa. Jopa yli 100 db melu pihoissa.
– Oikeuden päätöksessä todetaan läheisten talojen vaurioituneen useasta kohdasta louhintaräjähdysten aiheuttamista tärähdyksistä.
– Lasten koulumatkat todettiin lentävien kiven sirpaleiden vuoksi vaaralliseksi oikeuden päätöksellä.
– Räjäytyksistä lensi kiviä, joita tuli myös pihoihin. Jopa noin viiden kilon painoisia.
– Sosiaali- ja terveysministeriön normit määrittelevät sirpale- ja paineaaltovaaroja räjäytystöissä, mitä ei ole koskaan louhintaluvassa huomioitu.
– Räjähdysaineiden käyttö- ja varastointimääräyksiäkään ei myöskään ole huomioitu. Pysyvän tai tilapäisen varastoinnin näin lähelle asutusta lainsäädäntö estää. Louhija säilytti lainvastaisesti satojen kilojen räjähdysainemäärät pakettiautossa.
– Laki kieltää vaaran aiheuttamisen asutukselle, niin maa-aineslaki kuin räjähdysainelaki.
– Laki määrää räjäytyksissä käytettäväksi sirpalevaaran välttämiseksi peitteitä. Sitäkin piti antaa rikkoa, koska lohkomisräjäytyksissä ei voida peitteitä käyttää. Yrittäjä on sen asiakirjoissa tuonut esille ja panostaja on oikeudessa todistanut, etteivät voineet käyttää peitteitä.

Asiakirjoista ilmeni mm. seuraavaa:
– Yrittäjältä ei löytynyt pysyvän eikä tilapäisen räjähdysainevaraston lupaa.
– Keneltäkään ei löytynyt panostajan pätevyyttä.
– Heillä oli vain ns. kotitarvekäyttöoikeus – 25 kg räjähdysaineen hallussapitoon.
– Nimismies oli siitä huolimatta myöntänyt ostolupia todella suurille määrille, vaikka yrityksellä ei ollut lain edellyttämiä varasto- ja käyttöoikeuksia.
– Varastolupa olisi pitänyt olla lääninhallituksesta. Siellä tarkastaja totesikin, että: ” Perkele vieköön, lääninhallituskin jää kiinni, eihän yrityksellä ollut edes varastointilupaa.” Ei ollut ihme, ettei louhintaan puututtukaan ja tutkintaa ei suoritettu oikein”.
– Eduskunnan oikeusasiamies ei ole tänä päivänäkään tehnyt räjähdysaineasiaan päätöstä.
– Asiaan liittyy vielä paljon vääriä asiakirjoja, joita ei ole tutkittu.

Muun muassa oikeuden tuomari sanoi aikoinaan: ” Viranomaiset painavat tämän yhteistyössä vääryydellä loppuun asti toisiaan suojatakseen.” Yrittäjäkin nauroi aikoinaan, että viranomaiset ovat yhtä suuria syyllisiä kuin hekin.

Ympäristöministeriössä oltiin tietoisia asiasta ja sanovat kyseessä olevan selvän rikoksen, eivätkä he enää puutuneet siihen. Asia kuului poliisille.

Vaikka louhinta loppui, mutta rikollisilla keinoilla louhittua kiveä on haettu vuosittain myyntiin.

Rikos jatkuu edelleen. Muun muassa 1999 haettiin taasen uutta lupaa louhinnalle väärillä tiedolla. Naapurusto jätettiin kuulematta. Ympäristökeskus oli myöntänyt luvan tietoisesti, että alue on tuhottu lupaehtojen vastaisesti. Luvan tosiasiallinen tarkoitus on vain välttää maisemointityöt ja viranomaiset eivät puutu ympäristörikokseen. Asuintila on asetettu uudisrakentamiskieltoon 90-luvulla kunnan viranomaisten toimesta siihen saakka kunnes louhimo on maisemoitu.

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen virkamies on käynyt paikalla ja nähnyt tapahtuneen tuhon, ja hän on kirjoittanut perättömät asiakirjat puoltamaan louhostoimintaa. Monttu on lupaehtojen vastaisesti louhittu jo 80-luvulla ja vesi on vallannut montun vuonna -91, mutta kyseinen virkamies kirjasi vuonna 2000, että montun kohdalta pitäisi kasata maamassat, kun aletaan louhimaan, ja sitä ennen monttuun ei saa päästää vettä. Monttua ei siis virkamiehen mukaan ole olemassa.

Louhijat jättivät 80-luvulla jälkeensä myös öljyn saastuttaman maaperän. Louhimolla käynyt Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen virkamies kirjoitti vuonna 2000 asiakirjoihin, että louhostoiminnan yhteydessä öljyjä ei saa missään tilanteessa päästää maaperään. Virkamies tietoisesti salasi jo tapahtuneen rikoksen. Ympäristöviranomaisten silmien alla sai öljyt ja muut jätteet valua maahan.EU-tuomioistuimen mukaan kivet ovat teollisuusjätettä, josta olisi pitänyt laatia jätehuoltosuunnitelma.
Kysymyksessä on siis laiton teollisuusjätteen kaatopaikka.

Lähde:

http://www.kotinet.com/veikko.tenkula/

1986 vp. n:o 13 VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERIN KERTOMUS OIKEUSKANSLERIN VIRKATOIMISTA JA LAIN NOUDATTAMISTA KOSKEVISTA HAVAINNOISTA

 

Rakennuskiviteollisuuteen tutustumassa 5/2020

Röykkiö sivukiveä. Näin myös teollisuustoiminnassa olevaa jätekiveä voidaan jättää maastoon osin vaarallisesti lojumaan. Mutta mistä Oulaisten kivi onkaan tuttu? Vastaus alla. Törmäsimme yritykseen Sinermäpalon marmorilouhoksella.

OK Graniitti Oy:n juuret ulottuvat 1950-luvun lopulle, jolloin yritys aloitti toimintansa mustan kiven louhinnalla hauta- ja rakennuskivikäyttöön. Myöhemmin yhtiön toimintaan tuli mukaan myös erilaiset jalostus- ja urakointitoiminnat. Tänä päivänä OK Graniitti Oy tarjoaa asiakkailleen laaja-alaista palvelua sekä ympäristö- että talonrakentamisen kivitöissä ja monipuolisissa materiaalitoimituksissa.

• toiminta aloitettiin hauta- ja rakennuskiven louhinnalla Oulaisten/Merijärven rajalla vuonna 1959 nimellä Louhintaliike L. Suonvieri
• liiketoiminta yhtiöitettiin Oulaisten Kivi Oy:ksi vuonna 1969
• sahaamo rakennettiin ja oma jalostustoiminta käynnistettiin vuonna 1981. 1990 osake-enemmistö siirtyi helsinkiläiselle Saxo Oy:lle. 1997 Saxo Oy myi liiketoiminnan, kaluston ja tilat kemiläiselle Mäntylä Mining Systems Oy:lle. Perustettiin OK Graniitti Oy
• nykyisin louhinta-, jalostus- ja urakointitoimintaa jatkaa OK Graniitti Oy, jonka pääkonttori ja jalostuslaitokset sijaitsevat Oulaisissa ja louhimot kuudella paikkakunnalla eri puolilla Suomea

Oulaisten kiven perintöallas.

Asianmukaiset suoja-aitaukset puuttuvat alueelta.

Onneksi tällä kertaa ei ole kuitenkaan kyseessä malmikaivoksen happovesiallas.

Pyhiä kaivostutkijoiden kiviä. Paikalliselle kunnalliskorruptiolle voi aina kumartaa… Pahempaa lienee vain valtiollinen kaivoskorruptio; hyvävelijärjestö verkostoineen…Vuonna 2011 OK-Graniitti Oy Oulaisista sai Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon.

 

Onko tämä ainut tapaus? Ei suinkaan. Vastaavia kivilouhimoita löytyy Suomesta pilvin pimein. Alueiden vastuullinen ennallistaminen usein jää vähintäänkin toteuttamatta syystä tai toisesta. Mahdollisista ”pikkuhaitoista” ei juurikaan piitata. Jätekivien murskaus hyötykäyttöön (asianmukaisten lupien kera), alueen louhoksen aitaaminen ja pintojen tasaus luulisi olevan loppustandardi, jota vaaditaan. Tosin alkuperäinen YRITTÄJÄ on livennyt vastuistaan, kuten virkamiesdelegaatio. Ongelmat jäävät yksittäisien veromaksajien maksettavaksi tai muiden henkilöiden riesaksi.

Haluaisitko sinä siis tällaisen yritystoiminan ja ympäristön naapuriisi?

 

Tämän informaation tarjosi Kaivostutkijat

Jari ja Jarkko