”Kruuva” oli aikanaan Tvärminnen Kalkkiteollisuuden Kaukassalon kaivos (myös Kolsjö tai Tvärminnen kalkkilouhos; louhittu Trollshovdan masuunille). Se sijaitsee Särkisalossa lounais-Suomessa.

Kaivos on tehty kapeaan n. 15–20 metriä leveään, ja noin 0,5 km pitkään kalkkikivisuoneen aluksi avolouhoksen muotoon. Myöhemmin maan alle tehtiin ensimmäinen kaivoskuilu 1930-luvulla. Kaivos työllisti parhaimmillaan toistakymmentä henkeä, joista osa työskenteli poraajina ja lastaajina kaivostunnelissa, osa maan päällä lajittelu-, murskaus- ja lastaustehtävissä.

Alussa lähes koko tuotanto kuljetettiin meriteitse. Lastauslaituri jouduttiin rakentamaan varsin pitkäksi matalan rannan takia eikä veden syvyys laiturin päässäkään ylittänyt kolmea metriä. Myöhemmin osa kivestä kuljetettiin kuorma-autoilla Perniön asemalle ja sieltä edelleen tilaajille.

Uutisiin kaivos päätyi kuolemaan johtaneen onnettomuuden takia syyskuussa 2019, kun suljetun kierron laitteistolla sukeltaneesta parista toinen hukkui ja toinen joutui Pansioon paineistushoitoon.

Karl Forsström AB osti esiintymän ja sitä ympäröivän alueen 1960. Noin 4,5 hehtaarin alue on nykyään Metsähallituksen omistuksessa, ja sinne on perustettu opasteeton luonnonsuojelualue.

Kaukassalon ”kruuvassa” louhittiin kalkkikiveä vielä 1960-luvulla. Paikallisten mielestä runsaan 60 metrin syvyydestä nostettu kalkki oli puhtainta koko maailmassa! Louhinta lopetettiin vuonna 1962 ”epätaloudellisen louhintamenetelmän takia”. Kaivoksesta on louhittu kalkkikiveä noin 60 000 t.

Lähde ja kuvat: Kari Bastman 20.9.2019 KRUUVA

 

Kruuvassa 9/2021

Vanhaa avolouhoksen pohjaa.

Vinssikoneen polttoainesäiliön raato.

Nostotasanne kaivoskuilun yläpuolella.

Kaivoskuilu alas, joka on täyttynyt vedellä. Alintaso on vuonna 1962 ollut noin 60:ssä metrissä.

Räjähdevaraston rauniot.

 

Tämän informaation tarjosi Kaivostutkijat

Jari