Perkele! Kaivoskuvaus Suomesta – Särkiniemen kaivos vuonna 2019

Kaivostutkijat palasivat uudestaan Leppävirralla sijaitsevalle Särkiniemen kaivokselle keväällä ja kesällä vuonna 2019.  Miten kaivoksen kohtalo on edennyt vuoden aikana?

Perustiedot: https://kaivostutkijat.blogaaja.fi/sarkiniemen-kaivos/

Malmikivi löytyy edelleen omalta paikaltaan rapautumassa.

Särkiniemen Sunny Beach. Ph 3 ja sähköjohtavuus 100 mS/m eli raskasmetalleja piisaa. Niitä piisasi myös läheisen suon vesissä; ei pelkästään louhoksessa.

Särkiniemen perintövesille ei ole tapahtunut mitään lähimetsikössä…

Ja maisemissa ei ole tapahtunut vuoden aikana yhtään mitään ennallistamistöitä…

Härskin kaivostoiminnan yksi ulottuvuus. Jätekivestä tehtyä mursketta, joka vaikuttaa vain enemmän rapautuneelta…

GTK on saanut perustettua tutkimusaseman Särkiniemen sivukivikasan päälle. Ilmeisesti mittaillaan miten peittorakenne on onnistunut. Ja kyllähän se on onnistunut erittäin huonosti! Pinnassa on varmasti happoa tuottavaa kiviainesta, ja taatusti tulee raskasmetallipäästöjä. Ei tarvitse olla GTK:n geologi, että on melkoisen turhaa tutkimustyötä, kun asiat ovat taatusti pielessä. Voisiko kaivoksen sulkemisen hoitaa ensin kuntoon, ja mittailla sitten…tai olisiko ollut syytä mittailla jo kaivostoiminnan aikana…

Johdanto Suomen kaivosongelmiin

– Outokummun perintö

Osa I: Särkiniemen kaivos

Tarinoita syvältä
Kerran vielä, pojat
Tuija-Tiitta Sorjanen 30.12.2013

Outokumpu kasvatti Suomeen kokonaisen sukupolven geologeja ja metallialan insinöörejä. Vuosituhannen vaihteessa yhtiö lopetti kaivostoiminnan ja hylkäsi poikansa.

***

Suurin osa metallikaivoksista on Outokummun vanhoja esiintymiä. Yhtiö myi ne vuosituhannen vaihteessa, jolloin se luopui kaivostoiminnasta ja jakeli potkuja ja eläkepaketteja entisille työntekijöilleen.

***

Suomessa on 12 toimivaa metallikaivosta (2013). Niistä jokaisen johdossa, vähintään kaivosyhtiön hallituksessa on entinen outokumpulainen.

***

Vuonna 2006 alkaneen kaivosbuumin aikana vanhat outokumpulaiset ovat päässeet töihin entisen työnantajansa malmioille. Osa heistä on myös onnistunut tienaamaan Outokummun vanhoilla valtauksilla.

***

Yksi yrittäjistä oli Vesa-Jussi Penttilä. Kun Penttilä irtisanottiin Outokummulta, hän sai kultaisena kädenpuristuksena muutamia Outokummun esiintymiä, jotka hän myi kanadalaiselle Belvederelle. Syntyi Belvederen tytäryhtiö Finn Nickel, jonka toimitusjohtajaksi tuli Penttilä.

***

Joukko harmaantuvia miehiä seisoo punaviinilasit käsissä väentungoksessa hämärästi valaistun messuhallin keskellä. Välillä he hörähtävät nauruun niin, että ryhdit oikenevat takakenoon. Tunnelma on vapautunut, vitsaillaan menneistä.

***

Pidempi versio kannattaa lukea alta olevalta sivustolta. Suosittelen!

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/kerran-viela-pojat/1ebcb1fe-54bf-3759-abca-713df8d3ae39


Nikkelin louhinta keskeytyi Särkiniemessä

Nikkelin alhainen maailmanmarkkinahinta keskeytti louhinnan Finn Nickel Oy:n Särkiniemen kaivoksella Leppävirralla.

Toiminnan jatkaminen on muuttunut toimitusjohtaja Vesa-Jussi Penttilän mukaan kannattamattomaksi.

Finn Nickel Oy:llä on voimassa oleva ympäristölupa kaivokseen, joka on uusittava viimeistään vuonna 2014. Särkiniemen nikkelimalmi on rikastettu Finn Nickel Oy:n Hituran kaivoksen rikastamolla Nivalassa.

Penttilän mukaan kaivos valmistellaan keskeytyksen jälkeen sellaiseen kuntoon, että veden nouseminen kaivokseen häiritsee mahdollisimman vähän ympäristöluvan mukaisen tuotannon uudelleen aloittamista.

Finn Nickel ja Pohjois-Savon ympäristökeskus ovat sopineet tässä vaiheessa sellaisista kaivoksen jälkihoitotöistä, jotka eivät haittaa kaivoksen tuotannon jatkamista.

Savon Sanomat 03.12.2008 16:13


Finn Nickel Oy neuvottelee lomautuksista

Finn Nickel Oy aloittaa Kaavin Luikonlahden rikastamoa ja Outokummun Hautalammen kaivoshanketta koskevat yt-neuvottelut.

Mahdolliset lomautukset johtuvat muun muassa kaivoksen ja rikastamon ympäristölupaan liittyvistä valituksista, jotka hidastavat rakentamisen käynnistämistä.

Itä-Suomen ympäristölupavirasto myönsi rikastamolle ympäristöluvan lokakuussa, mutta Pohjois-Savon ympäristökeskus valitti siitä Vaasan hallinto-oikeuteen.

– Tiettyjä maanrakennustöitä voidaan tehdä vain sulan maan aikana. Ne siirtyvät nyt kesäkuulle, Finn Nickelin toimitusjohtaja Vesa-Jussi Penttilä sanoo.

Yle Talous 03.12.2008 16:23

Kommentti: Särkiniemen kaivos ajautui konkurssiin jo keväällä 2009.

 

Osa II: Hitura

Hituran avaaminen etenee suunnitellusti

Hituran kaivoksen tuotannon uudelleenkäynnistäminen Nivalassa etenee suunnitelmien mukaan. Malmin louhiminen alkaa loppukesästä.

Belvedere Mining Oy:n toimitusjohtaja Vesa-Jussi Penttilän mukaan Euroopan finanssikriisi ei vaikuta Hituran käynnistämiseen.

– Meillä on nyt kiinalaisten kanssa sellainen sopimus, että pärjäämme, vaikka tilanne muuttuisikin huonompaan suuntaan, Penttilä sanoo.

– Nikkelin tarve on Kiinassa erittäin suuri. Meillä on siis kyllä sellainen asiakas, joka tätä tavaraa haluaa. Olen siksi aika luottavainen siihen, että tavara saadaan kaupaksi hyvään hintaan.

Yle 25.5.2010

Kommentti: Hituran kaivos ajautui lopultan konkurssiin vuonna 2015. Eipä kannattanut toiminta…


Hituran kaivoksen nikkelituotanto käynnistyi jälleen

Ylen mukaan Hituran nikkelikaivoksen tuotanto on jälleen käynnistetty Nivalassa. Belvedere Miningin toimitusjohtaja Vesa-Jussi Penttilä vahvistaa kaivoksen avaamisen Ylelle. Kesän aikana Hiturassa on tehty koelouhintaa, rikastamon laitteita testattu ja kaivosta kunnostettu.

Hituran kaivoksen omistaa nyt kanadalainen Belvedere Mining. Yle kertoo uutisessaan, että Belvedere Mining osti kaivoksen aiemmin vapaaehtoiseen konkurssiin ajautuneelta tytäryhtiöltään Finn Nickel Oy:ltä.

Ylen mukaan muodollinen kauppahinta oli yksi euro, mutta käytännössä Belvedere Mining otti vastuulleen Hituran kaivoksen sekä kaupassa sille siirtyneen Kopsan kultaesiintymän miljoonien hintaiset ympäristövastuut.

STT Pohjois-Suomi 27.7.2010

Kommentti: pieni piiri pyörii Outokumpulaiset sielä hyörii… Ympäristövastuut jäivät konkurssin jälkeen Veronmaksajien maksettaviksi. Hituran kaivoksen sulkemiskustannukset ovat noin 20 ME luokkaa.

Mutta tämän ei estä yrittäjää yrittämättä. Onhan takataskussa Ex-Outokumpulaisten hyväveliverkoston maita vielä jäljellä…


Osa III: Finncobalt

FinnCobalt hakee ammattilaisia Outokummun kaivoshankkeessa

FinnCobaltin hankkeen tavoitteena on ottaa tuotantoon Outokummun entisen kuparikaivoksen alueella sijaitseva koboltti-nikkeli-kuparimalmio ja tuottaa siitä koboltti- ja nikkelikemikaaleja sähköautoteollisuudelle.

Markus Ekberg omistaa kolmanneksen Vulcan Hautalampi Oy:stä, jonka aputoiminimi on FinnCobalt. Yhtiön kaksi muuta osakasta, Vesa-Jussi Penttilä ja Jarkko Ralli, ovat niin ikään hyvin kokeneita kaivosalan toimijoita.

Karjalainen 22.2.2018

Kommentti: EX-Outokumpulaiset jaksavat edelleen yrittää. Meriitit ovat vuosien varrella varsin mittavat, jos puhutaan konkursseista ja ympäristön saastuttamisesta.


Kaivosten luvattu maa

Se harmittaa kaivosyrittäjiä, muun muassa Vesa-Jussi Penttilää, jota haastattelin Long Playn kesäkuun juttuun. Penttilä on suorasukainen geologi ja pitkän linjan kaivosmies, joka haki ja sai luvat kaivoksen perustamiseen mökkijärveni alle.

Kun tapasin Vesa-Jussi Penttilän kesäkuun alussa, hän halusi korjata yleistä käsitystä kaivosten ja viranomaisten suhteesta.

“Lehdistä saa sellaisen käsityksen kuin toiminnanharjoittajien ja lupaviranomaisten välillä olisi yleensä skismaa”, Penttilä sanoo. Hänen mukaansa näin ei ole. Kun asiat sujuvat, syntyy pikkuhiljaa luottamussuhde valvojan ja valvottavan välille.

Hituran kaivos, jota Penttilä ennen eläkkeelle jäämistään johti, on saanut Penttilän mukaan 40 vuotta tehdä ympäristöanalyysinsä itse. Jos pitoisuuksissa ilmenee ongelmia, kaivokselta soitetaan valvojille. Siinä sovitaan, tulevatko valvojat käymään vai ryhtyykö kaivos korjaaviin toimiin omin päin.

Niin kaunis asia kuin luottamus onkin, sitä saattaa olla liikaa. Sen turvin ongelmat voivat kasvaa massiiviseen mittaan, niin kuin on käynyt Talvivaarassa.

26. kesäkuuta 2013, Annikka Mutanen, Long play

Kommentti: Penttilän vastaus kertonee kaiken oleellisen asenteesta miten ympäristöasioita hoidettiin, ja hoidellaan…


Outokummun kobolttikaivos saatetaan avata uudelleen, vaikka Suomesta rahoitusta ei löytynyt. Rahoitus hankkeen valmisteluun saattaa järjestyä Kanadasta.

Hankkeen takana on yksityinen kehitysyhtiö FinnCobalt, jonka on tarkoitus avata kertaalleen suljettu kaivos. Koekairauksia on jo tehty. Aiemmin kobolttia tuotti alueella Outokumpu. Yhtiö lopetti Hautalammen kaivosprojektin 1980-luvulla koboltin hinnan laskettua.

FinnCobaltin taustalla olevan Vulcan Hautalammen toimitusjohtajan Vesa-Jussi Penttilän mukaan hankkeen rahoitus näyttäisi nyt järjestyvän.

Sijoittajaksi on tullut kanadalainen kaivosalan yhtiö Explorex Resources.

Karjalainen 22.3.2018

*****

”Malmi ei ole hirveän rikasta, mutta investointi on helppo tehdä Outokummun vanhalle kaivosalueelle eikä ympäristöongelmia pitäisi tulla”, Markus Ekberg kertoo.

Maaseudun tulevaisuus 17.4.2018

*****

Kaivoksista halutaan nostaa mörkö päivänvaloon: Haluamme vihreitä sähköautoja, mutta koboltti pitäisi nostaa Afrikasta orjatyövoimalla.

Kaksinaismoralismia, valehtelua, ahneutta, ympäristötuhoa. Kaivoskeskustelu käy kuumana ja sisältää voimasanoja. Ei ole vain mustaa ja vakoista. Kaivoksen perustaminen, ympäristöön kajoaminen ja sen lopullinen muuttuminen saattaakin pitkällä tähtäimellä pelastaa maailman – tai sitten ei.

Karjalainen 16.3.2019

Kommentti: Finncobaltin pojat ovat varsinaisia velikultia. Kaksinaismoralismia ja lapsityövoimaa. Kaivosmöröistä puhumattakaan. Finncobaltin jäljiltä ei tule mainittavia ympäristöongelmia, ehkä? Ja onhan maat jo saastutettu pysyvästi Outokummun kaivostoiminnan aikana…

Osa IV: Valkeisenranta?

Tarinan tutkimaton sivujuonne löytyy 2008. Kotalahden kaivoksen viereen oli Pojilla suunnitteilla isompi kaivos. Valkeisenrannan kaivos. Tässä yhteydessä on arvioitu malmivaroja olevan 1,5 Mt. Boliden omistaa Kotalahden kaivosaluetta, joten tämä vuonna (2019) aloitetut malmietsinnät alueen lähistöllä saattaa johtaa ”yllättävään” päätökseen Valkeisenrannan avaamiseen?! Varsinkin jos lähistöltä löytyy vielä malmivaroja lisää…

Leppävirran nikkelivarat arvioitua suuremmat

Leppävirran Valkeisenrannan alueelta uskotaan löytyvän aiempaa arvioitua enemmän nikkeliä. Finn Nickel -kaivosyhtiö tutkii parhaillaan tarkemmin Valkeisenrannan aluetta kairaamalla.

Finn Nickelin toimitusjohtaja Vesa-Jussi Penttilän mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että Valkeisenrannassa on nikkeliä enemmän kuin tähän asti tiedossa oleva 1,5 miljoonaa tonnia.

Yhtiö on aloittamassa alueella kaivospiiritoimitusta ja ympäristöluvan hakemista. Lupa-asioiden kuntoon saamisesta menee vielä pari vuotta varsinaiseen kaivostoimintaan, koska ensin on kaivettava kaivostunneli malmin ylös saamiseksi.

– Valkeisenrannassa on semmoinen puolentoista – kahden vuoden tunnelityömaa ensin, kun mennään maan alle. Siitä menee parisen vuotta ennen kuin alkaa malmikuormia nousemaan. Aikataulu on avoin. Kaivospiiritoimituksia ja lupia alamme pistämään vahtiin syksyllä, Penttilä arvioi.

YLE Uutiset talous 2.9.2008 klo 09.55

 

Kaivosalan syvin olemus: Outokumpulaisuus

Outokumpu oli aikanaan kiistatta Suomen suurin kaivosalantoimija. Se koulutti lähes kaikki kaivosalan toimijat Suomen maahan.

Monet vanhat Outokummun kaivoksista ovat yleisesti ottaen ympäristön kannalta huonosti hoidettu. Kaivoksien loppuunsulkeminen on tehty halvimmalla mahdollisella tavalla, tai useinmiten – ei mitenkään. Jätealtaat vuotavat totutusti maastoon. Outokumpulainen tapa aikojen saatossa on ollut tätä: voiton maksimointi; ei ympäristöasiat etusijalla. Valtiojohtoinen kaivosyritys, ja valvova viranomainen ei ole paras mahdollinen yhtälö. Yhdistä siihen vielä poliitikot, niin saadaan aikaan varsinainen jätesoppa. Hyväveliverkosto ja kaivoskorruptio siinä kyljessä.

Suurimmat virheet on tehty viimeistään 2000 luvun alussa, jolloin EX-outokumpulaisten kaivosmiesten ristiretki on alkanut. Hyväveliverkoston lahjoittamat kaivosalueet, yhdistettynä ulkomaisten kaivosyritysten rahan ahneeseen voitontavoittelulle, loivat 2000-luvulla huonon yrityskulttuurin kaivosalalle. Rahat ovat tunnetusti kiertäneet taskusta toiseen tavalla tai toisella.

Vasta Talvivaaran ympäristöongelmat ajoivat siihen, että asioita alettiin kansalaisten keskuudessa pitää enemmän esillä. 2010-luvulla kaivosbuumi ja jäljessä laahaava kaivoslainsäädäntö ovat kuitenkin johtaneet siihen, että ongelmat eivät ole poistuneet: Hitura, Särkiniemi, Orivesi jne. Myöskään ketään ei ole vedetty kunnolla vastuuseen mistään ympäristörikoksesta. P.Perän sakkorangaistus oli suurenluokan vitsi!

Mutta kuten edellä on kerrottu Pojat jaksavat vielä yrittää. Edistystäkin on tapahtunut, että Nikkeli ei ole enää Pop. Ollaan siirrytty trendikkäisiin akkumineraaleihin. Toivottavasti uusi sukupolvi tulisi ja näyttäisi parempaa esimerkkiä, ja vanhat Outokumpulaiset pojat eivät enää olisi kaivoshankkeiden tahtipuikoissa.

Blogissa esitetty termi Outokumpulaisuus ei koske kaikkia vanhoja Ex-työntekijöitä. Tässä blogissa esitetty Outokumpulaisuus on negatiivinen termi huonosti ja vastuuttomasti hoidetulle kaivostoiminnalle, jotka ovat johtaneet konkursseihin ja ympäristön turmelemiseen.

Tämän informaation ja outokumpulaisen näkökulman tarjosi Kaivostutkijat

Jari ja Jarkko