Kaivospiirillä aloitettiin koeluontoinen kaivostoiminta vuonna 2000. Se sijaitsee Kontiolahdella lähellä Kolvananuuroa. Avolouhoksessa louhittua mursketta käytettiin tiilenvalmistuksessa. Kaivettu mineraali on ollut kyaniittia ja andalusiittia. Kivi osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi sen sisältämän kvartsin johdosta, jonka vuoksi tuotteet rikkoontuivat tiilenpoltossa (Keramia Oy, Tiileri). Tämän jälkeen kaivoksella ei ole ollut toimintaa.  Kaivoksen lakkaustushakemus on vuodelta 2014 (Keramia Oy). Tukes velvoitti päätöksessään maisemoimaan louhoksen.

Lähde: Tukes 12.11.2014 Kaivospiirin lakkauttaminen ja Kansalaisen karttapaikka.

Kyaniitti (Al2SiO5) kuuluu alumiinisilikaattien ryhmään. Kyaniitti on teollisuusmineraali, joka soveltuu muun muassa korkeita lämpötiloja kestävien posliinien esimerkiksi sytytystulppien ja tiilien valmistukseen. Sitä käytetään keraamisiin ja kuumuutta kestäviin materiaaleihin. Kyaniittia voitaisiin myös hioa koruiksi, mutta vaihtuva kovuus tekee sen hyvin hankalaksi.

Lähde: Wikipedia

Kohteella 5/2017

Järjestyksessään ensimmäisellä kaivoskieroksella 2017 löytyi sattumalta louhosalue, josta ei ollut silloin tarkempaa tietoa. Kyseinen kohde oli nimeltään Kapteeninaukio.

Kaivosalue oli pienehkö, ja alue oli maisemoitu kohtuu hyvin. Maisemointi on tehty melkein 15 vuotta kaivostoiminnan lopettamisen jälkeen.

Louhostäytöstä tihkuvaa rautapitoista vettä.

Punainen väri tulee muun muassa raudasta. Maaperästä on mahdollisesti liuennut rautaa, mangaania ja muita metalleja. Kun tällainen vesi pääsee kosketuksiin ilman tai veden hapen kanssa, metallit saostuvat. Muodostuu sakkaa, jonka väri on punaruskeaa.

Ja suoraan metsikköön suodattumaan…

Vuonna 2020

Alueelta löytyi lievästi kohonnutta säteilyä maksimissaan 0,25 mikrosievertiä/h. Vastaavasti alueen ulkopuolella normaali taso oli noin 0,15 mikrosievertiä/h. Paukkajanvaaran vanha uraanikaivos sijaitsee vain vajaan 10 km päässä.

Kairareikä perintönä.

Kyaniittimalmia.

Murskattua malmia löytyy edelleen alueelta. Malmi on osin rapautunutta sään vaikutuksesta.

Herajärven kierroksen kyaniittilouhos

Metsähallituksen infotaulu aiheesta. Kyaniittia on koelouhittu myös Kolin Hirvivaarasta ja Höllärinvaarasta.

Louhoksen sijainti.

Louhos sijaitsee oikealla puolella olevassa rinteessä.

 

Tämän informaation tarjosi Kaivostutkijat

Jari ja Jarkko