Ensimmäiset viitteet rautamalmien olemassa olosta Misin alueella saatiin jo 1920-luvulla, jolloin löydettiin kompassihäiriön perusteella Kärväsvaaran pieni malmio. Kemijärveläisten talollisten perustaman yhtymän toimesta malmiota tutkittiin useaan eri kertaan kairauksin ja magneettisin mittauksin. Otanmäki Oy:n (ent. Rautaruukki Oy; nyk. SSab Oy) pyynnöstä suoritti Geologinen tutkimuslaitos aeromagnieettisen kartoituksen alueella vuonna 1955, jonka tuloksena havaittiin alueella runsaasti tutkimisen arvoisia anomalioita.

Tutkimusten perusteella Otanmäki Oy lunasti Kärväsvaaran malmiesiintymän itselleen, jonne lyhyen intensiivisen tutkimuskauden jälkeen perustettiin pieni kaivos, joka aloitti tuotannollisen toimintansa vuonna 1959. Samanaikaisesti Kärväsvaaran tarkemman tutkimuksen yhteydessä Otanmäki Oy suoritti malminetsintätöitä ympäristössä aeromagneettisen kartoituksen antamia anomalioita tarkistaen. Nämä tutkimukset, jotka käsittivät matalalentomittauksia ja gelofysikaalisia tutkimuksia johtivat Raajärven malmioiden löytymiseen vuonna 1958.

Kärväsvaaran malmivarat aikoinaan arvioitiin yli milj. tonniksi ja Raajärven noin 6 milj. tonniksi.

Kaivostoiminta
Kärväsvaaran kaivos oli toiminnassa 1959–1967. Kokonaislouhinta oli 1,35 Mt, josta malmikiven määrä oli n. 1,1 Mt. Kiveä louhittiin maanalaisesta kaivoksesta ja avolouhoksesta. Rikastushiekkaa syntyi 0,34 Mt ja sivukiveä 0,16 Mt, josta osa on käytetty kaivosalueen maarakentamiseen.

Louhinta aloitettiin kaivoksella avolouhintana, koska malmio ulottui kalliopintaan saakka. Kärväsvaarassa avolouhinta tapahtui alkuvaiheessa ilman porausta ja räjäytystä, koska malmion pinta oli täysin rapautunutta. Avolouhinnan aloittamista edelsi Kärväsvaarassa noin 60.000 m3 irtomaan poisto. Avolouhinta oli tarkoitus Kärväsvaarassa ulottaa 20 metrin syvyyteen, mutta kuilunajon viivästyessä ulotettiin avolouhinta noin 40 metrin syvyyteen. Tällä toimenpiteellä pyrittiin pitämään tuotanto tasaisena. Tässä ei kuitenkaan täysin onnistuttu ja siirtymävaihe voidaan nähdä vuoden 1962 heikkona tuotantona. Malmi kuljetettiin avolouhoksesta kuorma-autoilla suoraan murskaamon siiloon. Avolouhoksesta louhittiin Kärväsvaarassa runsaat 300.000 tonnia malmia.

Maanalainen louhinta aloitettiin kaivoksella ensin välitasolouhintana, jonka jälkeen siirryttiin olosuhteiden pakosta levylouhintaan. Malmi lastattiin louhoksesta kumipyöräkalustolla kivikuiluun, joka päättyi raappaperään. Tästä malmi raapattiin suoraan maanalaisen karkeamurskaimen kitaan. Murskattu malmi kuljetettiin hihnakuljettimella kuilulle siiloon, josta se mittataskun kautta nostettiin maanpinnalle tornisiiloon. Kärväsvaarassa alin taso oli +300 (kappalastausasema).

Kärväsvaaran rikastamo koki melkoisia muutoksia lyhyenä toiminta-aikana. Syynä muutoksiin olivat puutteelliset tiedot malmin mekaanisista ominaisuuksista rikastamoa suunniteltaessa. Alustava suunnitelma tehtiin malmion pintaosista otettujen laboratorionäytteiden perusteella. Näiden näytteiden mukaan malmi oli erittäin helposti murskautuvaa ja jauhautuvaa. Avolouhintavaiheen loppupuolella malmin laatu oli kuitenkin ratkaisevasti muuttunut. Rikastusprosessia jouduttiin muuttamaan.

Kärväsvaaran kaivos lopetti toimintansa vuonna 1967. Tällöin henkilökunta siirtyi pääosin Raajärven kaivokselle, ja osa muiden palvelukseen. Kärväsvaaran koneet ja laitteet purettiin ja siirrettiin yhtiön muille toimipaikoille tai myytiin.

Ympäristövaikutukset
Rikastushiekan läjitysalue ja sivukivikasa sijoittuvat louhoksen eteläpuolen moreenimaalle. Rikastushiekka-alue on padottu erilleen länsipuolen suoalueesta. Rikastushiekasta tehtyä patoa vasten on vesiallas, joka on toiminut kaivostoiminnan aikana kiintoaineksen laskeutusaltaana. Padon alaosasta valumavedet suotautuvat suolle. Suon ojat laskevat Rytilampeen ja Rytiojan kautta Iso Mustalampeen ja edelleen Kärväsjärveen. Rikastushiekan ja sivukiven jätealueita ei ole peitetty toiminnan loputtua. Rikastushiekan jätealueen reunaosissa kasvaa ruohoa laikkuina, muutoin se on lähes kasviton tai ohuen sammalkerroksen peitossa. Esiintymän geologisen tiedon mukaan rikastushiekka ja osa sivukivistä sisältävät metallisulfidimineraaleja.

GTK:n Kärväsvaaran jätealueen ja sen alapuolisten järvien julkaisematon vesi- ja sedimenttitutkimukset vuodelta 2007 osoittavat, että jätealueelta ympäristöön kulkeutuvan sulfaatti- ja metallipitoisia valumavesiä. Jätealueen valumavesien pilaava vaikutus näkyi Rytilammen alusveden suurina sulfaatti- (2 890 mg/l), rauta- (170 mg/l), nikkeli- (19,5 mg/l), mangaani- (7,9 mg/l) ja kobolttipitoisuuksina (6,4 mg/l). Myös Rytilammen pohjasedimenteistä mitattiin suuria rikki- ja metallipitoisuuksia. Metallikuormituksen lisäksi jätealueen valumavedet lisäävät alusveden suolaisuutta. Rytilammen alapuolisen Iso-Mustalammen alusvedessä jätealueen valumavesien kuormitusvaikutus näkyi huomattavasti heikommin.

Avolouhoksen reunat olivat selvästi (pohja)vedenpinnan tasoa ylempänä, joten ylivuoto on epätodennäköistä. Rikastushiekka-altaan uomien pH-arvot vaihtelivat pohjoisen noin 5,88 eteläuoman 7,16. Patoon on rakennettu vedenpoistumisränni, josta rikastushiekka-alueelle syntyneen lammikon vesi laskee padon rinnettä pitkin kosteikolle ja edelleen Rytilampeen.

Kaivostoiminnan aloitukselle on vain kaivosoikeuden mukainen lupa. Sen sijaan toiminnalle ei ole annettu vesilain mukaista lupaa, koska toiminta alkoi ennen lain voimaan tuloa vuonna 1959.

Kaivostoiminta päättyi jo 1960-luvun lopulla, mutta silti kasvillisuus ei ole levinnyt luontaisesti jätealueelle. Peittäminen olisi luonnon ennallistamisen kannalta tärkeää, vaikka kevyellä peitolla ei todennäköisesti kovin paljon paranneta suotovesien laatua.

Lähteet:
VUORITEOLLISUUS 2/1976
Suomen ympäristökeskuksen raportteja 12 | 2018

 

Kohteella 6/2020

Raajärven trilogian viimeinen kaivos esittelyssä. Kärväsvaaran riemukaari.

Riemukaari on osa kaivostornin alaosaa. Yläosa on purettu.

Tosin asbestipitoista jätettä löytyy täältäkin perintönä. Varttikate ja bitumieristeet.

Toja-Levyä seinissä (sementtilastulevy). Musta bitumiliuos saattaa sisältää asbestia.

Louhos on täyttynyt vedellä. Ainoana plussana koko alueelta on se, että louhosalue on sentään aidattu.

Kaivostorni ja sorakenttää. Nihkeää on viherkasvusto näillä leveysasteilla.

Sivukivialue kaivostornin lähellä. Ei minkäänlaista jälkikunnostustoimia.

Rikastushiekka-alue on täysin peittämättä, ja rikastushiekka-alueen aines hapettuvaa. Näin ollen happamia, ja metallipitoisia vesiä valuu maastoon koko ajan; jo vuodesta 1967 alkaen Rautaruukki Oy:n perintönä. Porot ainakin saavat rautaisannoksensa helposti täyteen.

Hapanta vettä valuu alueen läpi… pH alle 6, ja sähkönjohtavuus koholla.

Jätekasoja rikastushiekka-alueen vieressä. ”Rautaruumis” löytyy täältäkin.

Asbestipitoisia Varttikatteita jätetty maastoon kaapeleiden kera.

Shell on saastuttanut maita ja mantuja ympäri maailman. ”Hiilijalanjälki” löytyi Kärväsvaarastakin.

Kärväsvaaran tunturipuro ja ”kultakertymiä” puron pohjalla…

Lapin Kullan kimallus…rikkiä ja alumiinia…

Jälkisanat

Rautaruukin taattua perintöä. Ei minkäänlaista jälkikunnostusta!

Toivottavasti Rautaruukin ex-johtajien bonukset olivat edes riittävän suuret. Tästä esimerkkinä voisi olla veropakolainen, entinen Rautaruukin toimitusjohtaja, Sakari Tamminen. Tamminen nautti aikoinaan verovapaita eläkkeitä Portugalin lämmössä. Ei sitten tullut mieleen johtajuuskaudella hoidella kaivosalueita kuntoon?! Entä SSab:n yritysvastuu menneestä?

Sitä trendikästä SSab:n hiilineutraalia terästä löytyy Kärväsvaaran tunkioilta….

Tämän ®autaisen informaation tarjosi Kaivostutkijat

Jari ja Jarkko